Tulikaste, syksyn riemuhuuto

Vihdoin sen sain, Browning Maxus! Uusi haulikko! Puoliautomaatti puskee pökkyä pesään ilman pumppausliikettä. Väri on muuttunut mustasta camokuvioksi. Remari, vanha palvelija saa siirtyä ansaitulle eläkkeelle ja on aika ottaa käyttöön uusi poika, Browninki. Eletään elokuuta. Kyyhkyn aloitus on hoidettu Remarilla. Nyt on toinen lupapäivä ja on aika antaa Brownigille tulikaste.

Istun iskän kanssa lepolankojen alla. Tästä lähti pieni parvi, muutaman kyyhkyn setti, karkuun. Tässä ne ovat levänneet aina. Kokeilemme onneamme, jos jokunen lintu saapuisi. Pellon toisella puolella näkyy liikettä aivan pellon pinnan tuntumassa, eivät ole kuitenkaan kyyhkyjä. Kaksi varista! Annan variksille äänimerkin: ”Kraa kraa kraa kra kra kra”. Äänimerkki, jota kesän poikavaris ei voi vastustaa. Molemmat tulevat kohti ja aivan pellon pintaa. Painumme ojassa vieläkin alemmas iskän kanssa. Iskä on selin variksiin nähden, joten sanon koska ne ovat hollilla. Nyt! Browning nousee poskelle. Vastapallovaris on piikillä, PAM! Pummi ja uusi pökkylä on jo piipussa, PAM! Varis putoaa myttynä viereeni. Samoin iskän tykitykset tuottivat tulosta.

Kyyhkyjä ei näy, joten päätämme siirtyä aloituspaikan huudeille. Muutama kuva peltoon ja latoon passiin. Ei aikaakaan, kun kyyhky kaartaa kuville. Tulitus alkaa. Iskä ampuu pari kertaa, samoin minä. Viimeisellä laukauksella putoaa, minun kutini, sitä ei voi kieltää. Lintu putoaa höyhenet pöllyten kenttään. Viimeiset siiveniskut käyvät maassa. Browning Maxus! Tulikaste on annettu! Uusi palvelija on astunut näyttämölle. Näyttämölle, jolla tuoksuu ruuti. Näyttämölle, jonka käsikirjoitus on kirjoitettu verellä. Näyttämölle, joka on arkea ja samalla suurinta juhlaa, näyttämölle, jolla esitetään Syksyn riemuhuuto.

Variksille köpötestä

Pappa suojaa sivustan

 Se on annettu, tulikaste

Syksy on tullut jäädäkseen

Se on vihdoin täällä, haistan sen, tunnen sen. Se saa ihon kihelmöimään jännityksestä, yöt unettomiksi.. kyllä se on täällä, tervetuloa syksy! Herään ladosta. Pihalla on pimeää. Ladossa on muitakin; Ville ja Janne vakiintuneeseen tapaan, mutta myös Joonas on tullut vieraaksi jahtiin. Tänään on käsillä hieno hetki, kyyhkymettä, tuo jahtikauden ja minkä parhaimman, syksyn avaaja.

Aamu valkenee. Ensimmäinen saalis lehahtaa ladon katolle, varis. Hirveän härdellin saattelemana porukka saa panokset piippuun ja ulos ladosta. Tuli on vapaa. Varis suistuu kenttään.

Hankkiudumme passeihin. Istun ladon reunustalla kun lento alkaa. Eräs kyyhky lentää kohti, pummaan sen, harmittaa vietävästi. Joonaksella tuntuu olevan tatsi päällä ja kyyhkyjä putoilee tuon tuosta. Hetken lentoa seurattuamme, päätämme siirtyä jokirantaan lentoreiteille. Kuvat toimivat hyvin ja kyyhkyparvet heittävät rinkiä ja pudottavat korkeutta. Osa kuvista on langoilla, osa maassa ja löytyypä meiltä kyyhkymegneetti ja pari ropellisiipistä kaavettakin, kuvastusta vimpan päälle.

Jo lentää kyyhkynen kohti, vastapalloon ammuttu laukaus suistaa kyyhkyn peltoon. Riemun tunne valtaa mielen. Kausi on pyöräytetty käyntiin. Samassa tatsi löytyy jälleen. Kyyhkyjä alkaa putoilla tasaiseen tahtiin. Katson saaliskasaa vieressäni, huokaan. Vihdoin syksy on täällä, onneksi kausi on vasta alannut.

Kuvia langoilla, kyyhkymagneetti, röllipuvut ja kaikki..

..miehet näyttää horsmapuskilta..

 ..niin alkaa sitä raatoa tulla!

Varaslähtö ja pauke

Kello soi keskellä yötä. Vihdoinkin piinaava odotus on ohi ja varisjahti alkaa! Normaalisti uusi kausi alkaa 1.8., mutta nyt on 16.7. Poikkeuslupa on astunut voimaan ja puhumme varaslähdöstä kauteen. Olen intoa täynnä.

Saavumme Jannen kanssa pellon reunaan. Huuhkajan asetamme pienen ojarisun nokkaan ja pyöriväsiipisen variskaaveen nostamme ongenvavan päässä korkeuksiin. Itse menemme pellonreunusmetsään piiloon. Aluksi, aivan aluksi, juomme aamukahvit. Höyry nousee kupista, samoin nousee hento usva pellon pinnalta.. Nautimme täysin siemauksin. Kahvi maistuu suussa ja aistit ottavat vastaan luonnon tuomia ääniä. Äänistä puheen ollen, takaa kuului vaimea kraks.. Käännän päätä ja siellä on kettu! Se ei kauaa epäröi, tiesi, että nyt ovat suuremmat pedot liikenteessä, minä ja Janne.

Aamukaste verhoaa ympäristöä, aurinko nousee. Katsomme Janne kanssa toisia ja nyökkäämme, nyt se alkaa! Aloitamme hervottoman pillityksen, varispilli huutaa rumia sanoja. Samassa parinsadan metrin päästä keskellä peltoa olevasta saarekkeesta, nousee viisi varista siivilleen. Kraakunnan saattelemana tulevat kohti. Nyt se alkaa. Piiput sylkevät tulta. Pauke on hirmuinen ja yksi varis syöksyy rentona tonttiin. WUHUU!! Riemunkiljahdukset raikuvat aamussa. Vihdoin saamme nousta keskellä yötä metsälle! Odota vain syksy, täältä tullaan ja pauke tulee mukanani.

Välillä kuvastukseen vaaditaan varismagneettia

 Piilossa varisten katseilta

Pilli soi ja kevät soi

Hiljaisuus on ohitse, kevät on tullut. Linnut sen kertovat. Ne laulavat minulle. Nautin kun kuulen taas ääniä. Syksy ja talvi ovat hiljaista aikaa. Myös Joonas intaantuu esittämään säveltämänsä kappaleen, se vaan ei ole kaunista kuultavaa..kaikille. Minä nautin silti siitä, samoin Joonas ja kettu. Kettu vaan ei ole vielä saapunut.

Istumme järven rannalla. Jää peittää vielä järveä ja luntakin on yli polvien. Tuulli puhalta aavalle selkämme takaa ja muutama lumihiutale leiaa alas. Istumme selät vastakkain päivystäen molemat omaan suuntaamme. Tuossa hetkessä matkaaa on tuoreet ketun jäljet..

Pilli soi jäniksen hätähuutoa matkien ja silloin se ilmestyy horisonttiin, kettu! Kevyesti jokotellen se tulee kohti, istahattaa kuuntelemaan, mutta jatkaa matkaansa taas kun Joonas puhaltaa pilliin. Nostan pilkkuseiskan jo olalle ja seuraan kiikarista ketun edesottamuksia. Ranataviivaa myötäillen se lähestyy. Sydänraukka on aivan pakahtuakseen jännityksestä. Odotus tuntuu pitkältä. Se tulee reilun neljänkymmenen metrin päähän ennen kuin alkaa kietämään tuulen alle. Imaisen huululla hiiren vikinää matkien. Kettu pysähtyy, mutta vain sadasosasekunniksi. Heittää uukkarin ja säntää karkuun. Samassa puristan. PAM! ...

Nousen ylös. "Siihen otti" sanon Joonakselle. Ammuin juoksuun. Kiiruhdan ampumapaikalle. Luen tarinaa hangesta. Verta, karvoja ja pakojäljet tuohon suuntaan. Lähden perään. Kauaa ei tarvitse mennä kun näen ketun viidenkymmenen metrin päässä rantapuskassa kuolleena. Kädet nousevat ylös, tuuletan. Lyömme ylävitosen Joonaksen kanssa. Näin se homma pelaa. Kevät on ketunpillityksen aikaa! Ja pilli raikaa!

Kuun kelmeä valo näyttää pimeässä kulkevalle tien

Lumiset pellot ja järveien jäät maalaavat kettumiehen maisemat

 Kettumies elementissään. Kakskakskakkonen on puhunut

Kettukausi pyörähtää käyntiin

Hengitys höyryää. Parta on jäätynyt ja pakkanen paukkuu puissa. On kylmää ja pimeätä. Ilma seisoo ja niin seisoo myös kaksi tummaa hahmoa, minä ja Joonas. Lumi narskuu äänekkäästi jalkojen alla kun lähdemme taittamaan taivalta kohti passipaikkaa. Passina on pellon kulma ja edessä aukeaa pelto. Kaulassani roikkuu kolme erilaista pilliä. Kustakin niistä lähtee selkäpiitä karmiva huuto, petopillejä siis. Pedon perässä tässä ollaankin, ketun tarkemmin ottaen.

Istumme pellon reunaan. Joonas pistää kasvonaamarin ja minä suojaan kasvoni karvalakin korvaläpillä. Ei sillä, että olisi kylmä, vaan sillä, että ketulla on tarkka näkö. Hämärä pitää vielä otteessaan koko aukeaa, mutta taittuu pikkuhiljaa valon tieltä. Puhallan ensin vaimean sarjan pilliin. Odototus on hiljaista. Olemme niin liiikkumatta kuin ikinä suinkin voimme. Parin vaimean sarjan jälkeen, päästän kovemman mekkalan ilmoille, vain kaiku vastaa vastakkaisesta metsästä. Muutaman sarjan jälkeen vaihdan pillin letkeämpikielisempään, nyt tarvitaan loppuun säröä, ennen kuin passi vaihtuu.

Joonas liikuttaa vasenta kättään etutukille, arvaan, että kettu on tulossa. En vielä näe kettua, sillä Joonas istuu edessäni. Pian näen sen, mitä on odotettu. Se pysähtyy kun kuulee jotain, Joonas nosti pilkkuseiskan perän poskelle. PAM! Karvat lavoilla pölähtäen kettu pomppaa ilmaan, tekee muutaman kierähdyksen ja tuupertuu hankeen. Yhteistyö on poikaa. Kettu nurin ja kausi on avattu.

 Hämärä väistyy valon tieltä

 Kylmyys pitää otteessaan

Kettu kärsi jo kapista, hännästä oli karvat järsitty puoliksi pois.

 Sanokaa muikku

Aakeeta laakeeta

Pohojammaalla kaikki on suurta, niin miehet ku eläimekki. Molimma Juhon kans toristamas suurta tapahtumaa: mettästysretkeä aakeilla laakeella Pohojammaan syrämmes, pelloolla.

Peltometsästykses harvoin joutuu ampumaan puitten välistä hätiköityjä heittolaukauksia, ihmeen hyvin kyllä eläimet osaavat paetessaan käyttää suojanaan sitä yhtä pajupuskaakin, joka on yksin pellolla. Sillä kertaa tosin fasaanilta pettää hermot ja se turvautuu siipiinsä. Remari on jo poskella ja haulit karkaavat piipusta. Höyhenet pölähtävät ja fasaani putoaa myttynä hankeen. Hymy hiipii suupielille. Taivas on heittänyt lumen jo maahan ja talvi on tullut. Maassa näkyy fasaanien jälkiä ja joku rusakkokin on tässä pomppinut. Juho kävelee vastaan, hänenkin edestä karkaa fasaaneita. Juho tiputtaa yhden kukon pellolle.

Matka jatkuu kohti metsäpuskaa. Teemee vuorotyötä: toinen ajaa, toinen passittaa. Tällä kertaa ajomiestä lykästää. Metsäpuskasta kuluu PAMPAM ja Juho kantaa rusakkoa mukanaan tullessaan passiin. Yritti kuulemma pakoon väärään suuntaan, onneksi päätyi eräksi. Monen muun metsäsaarekkeen jälkeen, matka jatkuu ojia kierrellen. Juho sanoo, että "tuossa ojassa makaa varmana pupeli". Eikä hän siinä väärässä ole. Rusakko karkaa, niin kuin jo ennemmin mainitsin puskan suojassa. Tulitan puskan läpi, lopulta myös aukealle pellolle. Rusakon meno hyytyy ja toinen russo on repussa.

 Kuus komiaa

Se ken aukolle astuu, kuolo sen korjatkoon

Vanha viidakon sanonta. Nuota lauseita on joka lähtöön. Vaeltava aave, myös mustanaamiona tunnettu, on viljellyt niitä ympäri maapalloa. Nyt tosin musta naamio ei ole tarpeen, eikä edes vihreä takk, trikoista puhumattakaani. Päälläni on huomioliivi ja päässä punainen lakki. Istun tornissa aukon laidalla. Oikella puolellani on vanhaa kuusimetsää 30m:n päässä ja saman verran vasemmalla on pieni nuoren kuusikon kärki. Edessäni ja takanani aukeaa hakattu metsä.

Radioliikenne on kovaa. Edessä, aukon takana, mäntytaimikossa on emä kahden vasan kanssa. Myös koira on sielä ja haukku kuuluu passiini. Rystyset valkoisina puristan pyssyä, edellisestä kaadosta on jo aikaa. Meinaa vähän jännittää.. Haukku loppuu, radiossa kerrotaan, että koira on tullut ottamaan tielle passimieheen yhtetyttä. Joku metsään hirvet jo näkikin, mutta ei pystynyt ampumaan. Sitten sanotaan radiosta "hirvet.. kräts..priitz.. .. ". Säädän volumea ja samassa kolme hirveä astuu taimikosta aukolle ja lähtee kulkemaan vasemmalle.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta, jännitys katoaa.Tästä hirviltä on kulku sallittu .. omalla vastuulla! Browning nousee tuttuun paikkaan poskelle. 30-06 piippu sylkee tulta ja pudottaa keskimmäisen hirven siiihen paikkaan, vasa nurin. Puoliautomaatti puskee lisää pökkyä pesään. Ampumamatka oli noin 110-120m, joten seuraan tilannetta, nouseeko vasa vielä. En ala tulittamaan lisää hirviä.

Hirvet kulkevat vasemmalta nuorta kuusikkoa passini ohi, niin piilossa, etten saa ampumatilaisuutta. Kun hirvet tulevat aukolle, jäävät ne siihen vielä seisomaan. Isä on viereisessä passissa ja näkee myös hirvet. Antaa papanki ampua, ajattelen. Pam, sanoo iskän Tikka ja toinen vasa on nurin. Emän me säästämme. "Mitä sielä ammutaan?" radiosta kysellään. Vastaan, että vasoja ammuttu, Ranen vasa nurin ja mun omalle kaarolle oon menos kattoon tarviiko antaa lopetuslaukaus. Matkalla kaadolle, Erkki kuittaa radioon  "Tupun vasa on täälä nurin", siihen minne se kaatuikin. "Operaatio ohi" vastaa päällikkö.

Sellainen veli millainen veli: lomalla mettästä mettään

Villen TJ on monta. Vaan ei tänään, tänään Ville on metsällä.

Ensilumi on satanut maahan. Iita on irti, samoin kaksi alkukantaista saalsitajaa: minä ja Ville. Kolmen saalistajan jäljet johtavat kohti tuntematonta, eteenpäin kuin helminauha. Sitä jos lähtee seuraamaan, saa lukea hankeen kirjoitettua tarinaa. Tarina on kirjoitettu painalluksilla, hylsyillä, hiipuneilla hiilillä ja verellä. He ketkä sen kirjoittivat kertovat tarinaa:

Seison tiellä, Iitan ajo kulkee kauemmas, mutta tarpeeksi loitonnettuaan se kääntää takaisin. Ville seisoo tuossa sadan metrin päässä ylempänä, kyrötietä pitkin. Rusakko pomppaa metsästä kyrötielle. Alkaa juoksemaan kohti. Poistan varmistimen äänettömästi ja nosta Remarin valmiiksi poskelle. Kun rusakko on hollilla, tapahtuu se mikä tässä vaiheessa aina tapahtuu: Remigton puhuu, PAM! Etujalka poikki, joudun parsimaan.. useasti. PAMPAM. Rusakko juoksee metsään, hyppään kiven päälle, jotta näen sen paremmin. Onneksi pumpussa piisaa pumpattavaa. Päästän sen tarpeeksi kauas, PAM! Rusakko nurin, suostui vain kuolemaan. Välillä näin, ampuminen on kivaa. Ville tulee kaadolle, jatkamme matkaa jos saisimme uuden ajon.

Savu nousee kuusikon keskeltä. Kuuntelemme Iiitan ajoa. Makkara kärventyy nuotiolla, samoin kärventyvät kintaani. "Voi perse!!" Kai se kuuluu ensilumen tuloon, että kun kuivattaa jotain nuotiolla, täytyy ne myös polttaa.. Jänis käy useaan otteeseen lähellä nuotiota, mutta ei anna ampumapaikkaa. Lumisade alkaa taas. Maa peittyy hiljalleen lumeen. Syksy on ohitse ja talvi alkaa, toivottavasti.

 Saamamiestä hymyilyttää.

 Nuotiolla kärventyvät makkarat ja hanskat.

Eurooppalaisittain

Keskieuroopassa koivurastaat ovat suurta herkkua, miksei. Koostuuhan niiden ravinto syksyllä päosin marjoista ja sitäpaitsi, syöväthän metsäkanalinnutkin ötököitä. Miksei siis rastaan liha olisi yhtä hyvää. Koivurastas, tuttavallisemmin räkättirastas muodostaa syksyisin suuria muuttoparvia. Niin tähän meidän lähellekkin. Ne pitävät kovaa meteliä kun tyhjäävät pihlajoita marjoista. Minulla on pumppu ja taskullinen varapanoksia, trappeja.

Lähstyn pihlajaa, jossa rätkät ovat. Muutama karkaa kaukaa, nyt yksi karkasi hollilta. Heittolaukaus koituu sen kohtaloksi. Parvi karkaa. Odotan hetken ja yksi uskalikko tulee takaisin. PAM, ohi. Rätkä kääntää vasemmalle, enemmän ennakkoa PAM. Se suistuu kentään. Jälleen odotellaan. Pian tulee toinen kamikaze, laskee puuhun, mutta lähtee lentoon kun lähestyn sitä. Lentää puun takaa ohitseni vasemmalta. Odotan, että se tulee esiin. PAM. Ei lennä enää. Laitan lisää pieniä sinisiä pötkylöitä makasiiniin.

Parvi tulee takaisin. Muitta mutkitta koko poppoo laskee marjoille ja muihin puihin. Ammun yhtä oksalle. Oppivaisia ne ovat, mutta hitaasti oppi menee perille. Osa on varovaisia, mutta osa tulee edelleen syösypommittajan lailla marjoille. Muutaman ammun, niin, että saan maistiaispalat. Otan rintalihat talteen. Illalla paistan ne pannulla rasvassa ja lisään suolaa sekä jauhelihamaustetta. Ei ihme, että näitä arvostetaan Euroopassa. Vähän samanlainen maku kuin kyyhkyllä, mutta aavistuksen pehmeämpi. Tosi hyvää. Herkkua. Noin viidestä räkästä saa täkkälihat yhdelle eli kahdelle kannattaa ampua 10 rätkää. Tietysti jos tekee vielä kastikkeen ja perunaa lisäksi niin sellainen 8 rätkää on riittävä määrä.

 kolme rätkää, kuusi rintapalaa =kuusi lihapullaa

Onko koolla väliä?

On, jos puhutaan isosta ja mustasta. Kaikkihan tietää mikä on iso ja musta, no se on homenokka. Homenokan jäljillä tässä ollaankin, minä ja Töpö. Sade voimistuu. Hyvä, ajatelen. Nyt metso ei kuule kun hiippailen täällä, sen alueilla. Tämä on sellainen pienehkö kumpare, jossa eräs metso asuu. Tarkastelen onko itse isäntä kotona.

Samassa haukku räjähtää ja tilanne on päällä, no niin! Hiivin kohti haukkua. Pääsen noin 60:n metrin päähän kun näen Töpön pömppäävän puun alla. Se näkee metson, mutta minä en sitä vielä löydä. Otan pilkkuseiskan selästäni ja poistan kiikarin suojan, sukan.  Tihrustan kiikarin läpi tihkusateisessa metsässä. Silloin ravahtaa ja metso lähtee lentoon. Se tulee suoraan kohti. Lasken kiväärin nopeasti maahan ja kädet hamuavat jo haulikkoa. Saan pyssyn jo poskelle ja siinä samassa kun meinaan jo ampua, metso istuu parinkymmenen metrin päähän sivulleni. Ylväänä oksalla istuen se näyttää suurelta, mahtipontiselta, kumpareen herralta. Se ei tiedä, että juuri siinä on vähän vaarallista istua. Töpö näki mitä tapahtui ja on jo tulossa ottamaan uusintahaukkua. Metso on jo piikillä. Kun koira on lähellä puuta, sylkee Remigton tulta vesipiskojen sekaan. Siipiään räpistellen metso putoaa koiran hampaisiin. "JES JES, hyvä Töpö!!" Ilon huudot raikuvat sateen kastamassa metsässä. Kukaan ei ollut todistamassa jahtikumppanien onnen päivää. Nykyään metsissä saa liikkua yksin, hyvä niin, tykkään olla yksin.

Sade hiipuu, mutta paitani on jo märkä. Töpö on aloittanut metsästäjän uransa mallikkaasti, siitä on tullut toverini, apurini ja toinen puoliskoni kanalintujahteihin. Molemmat täydentävät toisiaan.

Tuli nuolee puita. Vaatteistani nouseva vesihöyry on lämmintä. Pian olen kuiva. Iso kuusi suojaa minua sateelta tauon aikana. Tuli antaa lämpöä. Töpö ei taukoa kaipaa. Hetken se makoilee ja taas käy tutkimassa ympäristöä. Metso makaa kuolleena maassa, makkara tirisee nuotiolla ja itse istun kuusen alla. Nokiset kädet ottavat makkaran tikusta sivulle jäähtymään. Haukkaan makkaraa. Sade jatkuu. Metsä on hiljaa. Tätä hiljaisuutta olen kuunnellut ennekin. Hiljaisuus kertoo tarinaa, jota ihmiset eivät enää kuule. Se on kaipuuta siitä mikä oli kauan sitten, missä minun olisi pitänyt ennen olla. Olen synytynyt liian kauas tulevaisuuteen.

Töpö, mettopoika ja tultasyöksevä

Ruuti on kuivaa. Aina.

Aina sataa. Hyvä niin. Ensinnäkin linnut ovat kesyjä ja toiseksi, ei ole muita ihmisiä liikenteessä. Toisaalta nykyään näkee harvoin metsällä ihmisiä, että joskus jopa toivoo törmäävänsä kanssaharrastajaan. Niin tai näin, taivas on revennyt. Minä olen märkä, metsä on märkä, linnut ovat märkiä, mutta ruuti on kuivaa!

Tein sen taas. Pudotin konttamisesta ryömintään. Reilun 150m:in päässä on teeriparvi heinäpellolla. Laskuojasta on noin 10m lähimmälle pyöröpaalille. Ajattelin ryömiväni sen taakse ja ampua siitä. Matalana kuin iilimato ryömin kohti paalia. Välillä tarkistan, että teeret ovat yhä pellossa. Isoja kukkoja näen kolme kappaletta. Niiden päät ovat pystyssä. Väkisinkin hiipii mieleen, vaistoavatko ne vaaran. Nyt ei voi muutakaan. Muuta paikkaa ei ole, joten lyhyt ryömintämatka aukean yli on väistämätöntä.

Pääsen paalin taakse. Helpotuksen huokaus. Höyry nousee silmälaseihin kun puhallan ilmaa. Kurkistan paalin takaa, siellä ovat. Kivääri paalin päälle ja haulikko viereen. Kiikarilla etsin kukot ja valitsen niistä yhden. Tuon teeren on aika kuolla. Teeri on ristikossa, sade piiskaa mustaa höyhentä. PAUUMM.... piiskaa myös pilkkuseiska ja kaksi muuta pomppaa siivilleen. Tulevat kohti.. tervetuloa! Toinen kukoista on kohdallani. Haulikko lentää poskelle, metri eteen ja PAM! Höyhenet pöllyää ja teeri iskeytyy maahan. Nyt loputkin linnut, joita en peltioon nähnyt karkaavat, noin 30 teertä viuhtoo ilmaa.

Olisikin onnellinen loppu, mutta ensimmäinen teeri on noussut ja juoksee pellolla. Kivääri uudestaan asemiin ja paikkolaukaus. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei sentään, loppu ei vielä häämötä. Pyy viheltää lähimetsässä, isossa kuusikossa. Suuntaan sinne, kaivan metallisen pienen esineen taskustani ja puhallan siihen. Saan hentoon vihellykseen  heti vastausken. Ei aikaakaan kun pyy lehahtaa eteeni pariinkymppin. Tämä tarina on lyhyt. Remigton puhuu, muut ovat hiljaa, sadekin kuuntelee..

Satakoot kuinka lujaa tahansa,  peittykööt pallo jälleen veteen. Tässä on sellainen kaveri, jolla on ruuti kuivaa, aina.

Kanalintu on englanniksi chickenbird..

..ja kun teerestä on puhe, puhutaan mustasta eli blackchickenbird.. metsäkanalintu on forestchickenbird.. Hmmmm... hankalaa, jos jatkettaisiin suomeksi tätä tarinaa. Englannin lyhyt oppimäärä on hyödyksi maailmalla, mutta maailmassa jossa asun, sillä ei pärjää. Täälä linnut uskovat omaa kieltään, sekä pyssyn pamausta.

Lauma mustia kukkoja soi pellolla, pysrtöt levällään. Mahtailevat. Osa niistä syö, mutta välillä nekin innostuvat suhisemaan: "tsouiii..". Sumuinen ilma enteilee kesyä keliä. Näen kukot kuusimetsän siimeksestä. Olen yllättynyt, että tällä pellolla on teeriä. On hienoa löytää uusia pyyntipaikkoja. Kiiruhdan tuli pyrstöni alla lähemmäksi parvea. Jalka astuu toisen eteen, neliveto päälle ja lopuksi ryömien mättään takana aukean reunaan. Asetan Anshútz:in mättään päälle. Parvi on noin 150m:n päässä. Kurkistan kiikarista ja ihailen mustan linnun silhuettia. Tuen aseen mätästä vasten. Se ei saa heilua tippaakaan. Ristikko pysyy teeren sisällä. Hidas veto liipasimesta, PAM. Teeri kumartaa luodin tönäistäessä sen kumoon. Muut linnut jäävät ihmettelemään peltoon, mitä tapahtui. Kysyn kaverilta, joka on roikkunut koko ajan mukana, ammunko toisen. "Ammu vaan" kuuluu vastaus, mutta samassa teeret pomppaavat siivillen. Ilmeisesti siellä ei ollut enää turvallista olla..

Aamun jälkeen nokkamme suuntaavat kohti nuorempaa metsää. Tämä kaveri, josta aikaisemmin mainitsin on Ville, Kurikan nouseva voima. Hiivimme mäntytaimikossa ja jäämme passiin. Kaivan kauluksen alta kaulassani roikkuvan metallisen pienen esineen. Puhallan siihen "piii piyy pipipi". Vartin verran puhallan silloin tällöin, kunnes päätämme vaihtaa paikka. Siirtymä on vain 50m. Ehdin puhaltaa pari kertaa kun näyttämölle saapuu päähenkilö, kuningas, alueen mahtiherra! Se jää puskaan kovan rytinän saattelemana, eikä aikaakaan kun kuuluu vastaus "piii piii pipypy". Puhallan metalliseen pilliin vaimean vastauksen. Pyy kiertää meitä tarkistaakseen kuka hänen reviirilleen on saapunut. Kierros oli nopea ja näyttämö tyhjenee. Se lensi pois. Tuleekohan takaisin.. Hetken pillitän tyhjää Villen pitäessä haulikolla vahtia. Kiukkuinen herra pala takaisin "ettekö ole vieläkään häipyneet?" se lensi nyt piiloon puskan sisään, mutta sieltä erottuu pyyn siro hahmo. Ville nostaa haulikon. PAM! vihellykset on vihelletty, peli on poikki. Onnellinen metsämies noutaa ensimmäisen pyynsä.

Teeren ja pyyn metsästyksestä käyty koulu on minun maailmassani tarpeen. Vain metso puuttui, mutta tämä olikin kanalinnustuksen lyhyt oppimäärä. Bigblackforestchickenbird eli metso jäi odotuttamaan itseään, mutta syksy on vasta nuori. Ehkä näemme myöhemmin. See you later!

 Luodin töytäisemä

Villen ensimmäinen pyy

Syksy merellä on keltainen ja punainen

Pimeys on langennut meidän kaikkien yllemme. Syksyinen yö on pimeä. Keula puskee alltoa sivuille ja moottori päräjää. Jokea pitkin kulkee kaksi hardcore waterfowleria eli tosisorsastajaa. Minä ja Joonas. Ennen kuin aurinko nousee, on spreadi valmiina. Höysteeksi heinureitten sekaan on laitettu robo sekä muutama tavin kuva. Tänään jahdataan puolisukeltajaa tositarkoituksella.

Auringon ensisäteet puskevat esiin rantametsikön takaa. Se on merkki sorsille, että lento alkaa. Se on merkki meille, että ampuminen voi alkaa. Siipien viuhina täyttää ilman ja pillit alkavat soida. Eikä aikaakaan kun sorsaa alkaa puskemaan kuville. Pauke alkaa ja makasiinista puskee lisää pötkylää piippuun! Ruutisavu hälvenee, höyhenpilvet laskeutuvat veteen. Aurinko nousee ylemmäs valaisemaan, koskettamaan veden pinnalla kelluvia saaliita. Muutama sorsa kelluu vatta ylöspäin. Ne ovat luopuneet tästä ajasta.

Jos eläimillä olisi sielu, taivaan porteilla olisi töitä, sillä nyt sieluja irtoaa ruumiista urakalla. Puolisukeltajaa on nimittäin liikkeellä ja paljon. Neljän haapanan parvi yrittää laskea kuville. PAPAMPAMPAM! Näitä lintuja emme toivota takaisin tervetulleeksi, sillä ne tulivat jäädääkseen.

Ilma on kaunis. Aurinko syleilee meitä. Hento tuuli kuiskii korvaan. Syksyn ruska on alannut värjäämään tuota parasta väriään, keltaista, kaikkialle; puihin, kaisloihin ja pensaisiin. Vaikka kaikki on niin tyyntä ja herkkää, vallitsee tällä lahdella myrsky. Tämän myrskyn väri on punainen ja se väri tulee verestä.

 "Pimeyson langennut meidän kaikkien yllemme."

 Meren keltainen

 Meren punainen

Sorsat tulivat jäädäkseen

Kanootilla, ettei jalat kastu

Taivas itkee. Se heittää piskon, pian toisen. Silloin se alkaa, syyssade, vettä tulee kuin esterin perseestä! Onneksi otin mukaan sadetakin. Kanootti lipuu hiljalleen jokea alaspäin. Isäntä on perämiehenä ja minä keulassa, pyssymiehenä, -eihän tuo vanha pappa enää mihinkää osu kuitenkaa. Pian vesi kastelee housut, miksen ottanut sadehousuja mukaan?

Kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikki unohtuu, veri virtaa suonissa ja keho on täynnä adrenaliinia. Sorsa pomppasi juuri siivilleen edestämme. Remigton hakeutuu tuttuun paikkaan poskelle ja sorsa on jyvällä. Sade vaimentaa laukauksen ääntä, kuuluu vaimea pum ja sorsalla ei ole vaihtoehtoja.

On pimeä kun saavumme määränpäähän. Sade ei hellitä, mutta ei hellitä hymy suupielissäkään. Olen onnellinen.

Taivas uhkaa

Nevahommia

Meilläpäin nevahommat alkavat vasta elokuussa. Eikä niitä ole tapana käännellä raktorilla vaan jalkaisin ja haulikkoisin. Tavipyynniksi se lähinnä menee, nevalla kun harvemmin isompi sorsa viihtyy. Vaan eipä tuon väliä. Sorsa se tavikin on.

Taivas tiputtelee vettä.. pientä sumusadetta, justihin hyvä sää. Taitamme taivalta Jannen kanssa. Takana aukeaa entinen turvesuo, nyt siihen on kasvanut jo puita ja kaikkea mahdollista märän paikan maakasvustoa. Kuka niiden nimet tietää, voi kutsua itseään viisaaksi. Minä en ole viisas. Siksi kai tarvonkin itseni vesisateessa uuvuksiin, siinä toivossa, että voisin päästä ampumaan lintua. Lammikot häämöttävät jo edessä.

Hiivimme kohti monttuja matalana, ettemme näyttäytyisi liian aikaisin tarkkasilmäisille linnuille. Taviparvi on vedessä. Juuri kun meinaamme täräyttää veteen, pomppaa parvi siivilleen. Ensimmäinen laukaus on pummi, mutta toinen pamaus suistaa tavin takaisn lampeen. Janne tykittää ohi kaksi kertaa, niinkuin tavaksi on tullut, Jannen tatsi on totaalisesti kadoksissa.

Edellisiltä montuilta on edetty jo kauaksi. Vesimonttuja täälä kyllä piisaa. Uudelta montulta pomppaa parvi siivilleen. Parvesta tosin pian puuttuu yksi. Seuraamme parvea katseella ja näemme, että yksi laskee sadan metrin päähän toisile montuille. Lähestymme monttua ja sieltähän se ponnistaa itsensä siivilleen. Hauliparvi on vaan valitettavasti nopempi lentämään. Törmäys on kova ja tavi jää toiseksi.

Paria päivää myöhemmin olemme Kurikan miehen, Villen, kanssa jahdissa. Nevamontuilla. Kierrämme isoa laskeutusallasta. Kurkkaamme vallin takaa altaalle. "Vaisua on" sanoo ville vaikka 20m:n päässä on kolme tavia. Onko se sokia ajattelen ja täräytän Villen vierestä tavin nurin. Yritän ottaa toisesnkin piikille, mutta kun ei osu niin ei osu. Vaan eipä tuo haittaa, lähdemme parven perään. Olettäen tietysti minne ne laskivat. Seuraavalta montulta lähtee kaksi tavia ja viimeisestä ojasta lähtee yksi. Enää ei lähde sekään.

 Pyytömies on oikeen saamamies

Rommelluskausi avataan joka vuosi kello kaksitoistanollanolla

Kello kaksitoista tasan se taas alkoi, sorsastus. Metsämiehiä on liikkeellä paljon ja toivottavasti myös sorsia. Hirvijärvellä alkaa rytinä, PAPAMPAM PAPAM... Olen joella, tai oikeastaan ojavarressa kyttimässä isän kanssa. Jo tulee sorsia myös tännepäin, korkealta menee.. "KVAAAK KVAAk kvaak kvaak" laittaa pilli kun sitä soitan niinkuin maailmanlopun edellä, pakko saada sorsa! Sorsat kuulevat ja alkavat kiertää. Pilli soi ankarasti ja sorsat pudottavat korkeutta joka lenkillä. Nyt ovat hollilla. Jo rytisee tääläkin. Sorsa putoaa parvesta sänkipellolle.

Pilli toimii erinomaisesti kuvien kanssa. Olen laittanut parikymmentä kuvaa hitaasti virtaavaan jokeen. Ennemmin en ole täällä sorsalla ollutkaan, mutta tiedustelujeni perusteella olen olettanut, että paikka on vähintään kohtuullinen. Sitä se tosiaan on. Jälleen sorsia paahtaa yli, mutta kaartavat takaisin pillin pettäminä. Yksi tulee suoraan kohti. PAM. ohi meni. PAM, paikkolaukaus kuitenkin suistaa sorsan pajupuskaan, josta pystykorva Töpö sen löytää. Mikään noutaja se ei ole, mutta löytää haavakon kuin myös kuolleen sorsan. Jokiranta on pahaa puskaa, joten koiran apu on usein tarpeen.

Iltalennolle velipoika Ville ja toveri Janne liittyvät mukaan sekalaiseen sorsantapposeurakuntaan. Eikä suotta, iltalento tulee olemaan ampumisen juhlaa. Varsinkin kun kaikilla muilla, paitsi isällä, on viidestilaukeava.. pumppumiehiä! Eräs parvi sukeltaa esiin hämärästä, pilli soi sorsien heittäessä lenkkiä. Vajaa kymmenkunta sorsaa tekee laskeutumista. Nokkalintu kurvaa suinpäin veteen muiden seuratessa esimerkkiä. Tai yrittäessä seurata, sillä tuli on irti! Piiput lyövät tulta. Ammun kaksi kertaa ja kaksi sorsaa putoaa, samoin käy Jannelle. Ville ei saanut osumaa ja isäntä oli unohtanut ladata.. Sitä sattuu.

Hämärässä eräs parvi yrittää hollille ja annan yhdelle laskutumisluvan sänkipellolle haulisuihkun kertomana, myös isä paikkaa huonon tilanteensa pudottamalla sorsan.Loppujen lopuksi sorsia tuli yli kymmenen reppuun, mikä on hyvin viime kausiin nähden ja sorsatilanteisiin. Oli jo lähellä, että sorsastus ei juuri kiinnostanut, mutta nyt taas huomasi mitä se on, tällä hetkellä ehdotonta parhautta. Tästä eteenpäin kausi on auki aina joulukuun loppuun saakka. Vesilinnustus on kuvia, pillitystä ja ankaraa tulitusta ja vettä, paljon vettä.. rommellusta vimpan päälle.

 Kuvat kehiin,

 Vaari asemiin,

 Töpö töpöttämään

 ja sorsaa tonttiin.

Metsä ei anna..

..sieltä otetaan. Vai miten se meni? Lähes koko aamulento on tullut istutta jokivarressa ihastelemassa auringon nousua ja samalla katselemassa kyyhkyjen lento suuntaa, tietenkin. Se on pakkotilanne nyt tämä lentoreittien seuranta, että tiedetään minnepäin suuntaamme niiden ruokamaita etsimään.

Odotus kannattaa. Seuranta on vain suuntaa antava, mutta parvi löytyi. Tämä on sellainen rehupelto missä on ollut hernettä seassa ja se on niitetty. Tästä lähti semmoinen 20-30 kyyhkyä. Olemme, jo tuttuun tapaan, Jannen kanssa jahdissa. Tilanteita ei aamun mittaan vaan meinaa tulla. Yksi kyyhky koitti onneaan, enkä osunut. Onnekas kyyhky. Seuraava onnekas ei ehkä olekaan niin onnekas. Yhteislaaki pölläyttää höyheniä ilmaan lumisateen lailla.

Se aamusta ja aamun paikoista. Päivälennon aikaan taivaanranta näyttää hurjalta, ukkosta tulossa. Levitämme silti kuvat peltoon, tulevat jos ovat tullakseen. Jannella on myös tuulivoimalla toimiva propellisiipinen kyyhkykaave. Virittelemme sen peltoon epäluuloisin miettein. Mutta kun tuuli tempaa siivet pyörimään, lentävät sadan metrin päässä langoilla istuvat pulut välittömästi hollille. Emme kuitenkaan ammu niitä. Ne tekevät muutaman kierroksen ja kaartavat pois.

Yksinäinen kyyhky ylittää passin, heittää lenkin ja kaartaa kuville. Laskutelineet koskettavat maata, mutta samassa kyyhky peruu aikeensa ja nousee siivilleen. Tulitamme molemmat kyyhkyä, se liitää metsää kohti. Yrittää laskeutua reunapuuhun, mutta veto loppuu. Siihen se putosi sen puun alle. Isäntä on tullut passiin tuolle metsän reunalle ja hän käy hakemassa linnun. Toinen kyyhky tulee metsän puolelta yllättäen ja yrittää epätoivoisesti päästä passipaikkani ohitse. PAM! Remingtonin tarina on karu ja se on kerrottu nopeasti.

Ukkonen on pian päällä ja muutama pisko osuu jo meihinkin. Pakkaamme kamat ja poistumme näyttämöltä. Mitään suurta liikennettä ei ollut, mutta muutama saattin silti. Olimme odottaneet enemmän kyykyjen aikaisemmasta määrästä johtuen. Metsä antaa sieltä ei oteta, niin se sananlasku meni.

 Tässä yksi syy miksi nousta aikaisin, auringon nousu.

 Tässä toinen syy..

 ..ja tässä yksi miljoonista. Hetki on ikuinen ja hyvä niin.

Päästä kiinni

Kiikarit, tuo kyyhkystäjän täsmäase. Jälleen kiikaroin peltoja. Nyt aluetta, jossa edellispäivänä näin toisesta passipaikastani kyyhkyjä lentelevän ja niin näyttää lentävän nytkin. Olemme Jannen kanssa matkalla ja suunnitelma on heti selvä: tuolle pellolle ja heti.

Hiivimme kohti peltoja. Turhat kantamukset pois ja loppumatka ryömien. Pääsemme pellon viereen ja näemme kyyhkyt, matkaa vajaa 10metriä! Kuka jäätyy? Alkushokista selvittyämme meinaamme ampua yhtäaikaa maahan, mutta kyyhkyt eivät kestä kauempaa vaan pomppaavat siivilleen kuin tuli pyrtön alla. Samoin pomppaamme me ja samassa tuli on sananmukaisesti kyyhkyn pyrstön alla kun hauliparvi tavoittaa sen suistaen linnun rentona peltoon.

Asetamme kuvat sekaisin pellolle eteemme 10-20 metrin päähän ja jäämme matalaan ojaan kyyhöttämään malttamattomina kuin pikkupojat jouluaattona. Ei aikaakaan kun kyyhky lentää selän takaa kohti. Ehdin kääntyä, metri eteen ja PAM, "one shot, one down" niinkuin take 'em -leffat opettavat. Kyyhky putoaa hyrrän lailla pyörien vielä alaspäin kun lähden sitä noutamaan.

Kauaa ei tarvitse odottaa kun minulle tarjotaan uutta mahdololisuutta, nyt enemmän sivulentoon. Kyyhky on hollilla ja ase poskella. Piippu sylkee jälleen tulta ja tappuraa ja teho on näkyvä: kyyhkyä kiidätetään tuonpuoleiseen. Voi tätä linnustajan onnea kun kausi on alkanut. Ilmassa käy jatkuva siipien viuhina, tuo sama ääni, joka aina pistää kahvia juovan passimiehen kaatamaan kahvinsa ja hamuamaan asettaan.

Kyyhky lähestyy pellolta vasemmalta, jossa kuvat ovat. Ohittaa Jannen. Janne tykittää, turhaan. Parsin Jannen jälkeen kaksi kertaa ja kyyhky vaipuu uneen viimeistä kertaa. Jottei Jannelle jää paha mieli, saa Janne myös mahdollisuuden. Kyyhky lentää matalaa kohti kuvia. Janne nostaa pyssyn poskelle, PAM! ja kyyhky laskeutuu maahan viimeistää kertaa.

Tuo ampuminen on jännää hommaa. Se joko luonnistuu tai ei. Pari edellistä päivää se ei ole onnistunut, tänään on, ja tulos on ollut sen mukainen. Linnut putoavat ensimmäisellä laukauksella. Kun tatsin saa takaisin, on se juhlan hetki. Nyt on vaikea olla hymyilemättä. Tatsi voi kadota vaikka tiedostaa sen tilanteen, että ampuminen tapahtuu pään sisällä. Osuminen on päästä kiinni.

 Saamamiestä hymyilyttäisi enemmän, mutta korvat tulevat tielle.

Poutasää ja reppujakkara

Ah, työpäivä päättyi vihdoin! Aikaa ei ole hukattavana, jäljellä on enää kuusi tuntia olla metsällä. Pyöräilen kotiin.

Löysin parven, sattumalta, niinkuin aina. Tällä kertaa passini on metsäsaareke, lepopuut. Seuraan kiikareilla lintujen touhua parin sadan metrin päästä. Ne lentävät langoille, langoilta peltoon ja metsäsaarekkeen puihin. Tuo on minun paikkani, tuo metsäsaareke! Hiivin kohti saareketta pellon reunaa seuraten, osa kyyhkyistä karkaa silloin tällöin antamatta ampumatilaisuutta.

Alan olla niillä paikkeilla, minne näin kyyhkyjen eniten metsän puolelle lentävän ja samassa pankki räjähtää! 20-30 kyyhkyn partti karkaa siivilleen etuviistosta. Nopeasti valitsen parvesta yhden linnun ja toivotan hyvät yöt. Tästä unesta vaan kyyhky ei enää herää. Asetun passiin metsän kulmaan. Edessäni aukeaa lakia, viljaa silmän kantamattomiin. Täälä jos missä, näkee maapallon kaarevuuden.

Istun reppuni päälle. Kasvoillani on naamio ja pääläni 3d-lehtinaamioasu. Olen vain kasa lehtiä horsmien keskellä.. Vanha uskollinen, rakas työkalunu, Remington lepää reisieni päällä. Silloin kuin tyhjästä, niin kuin aina, liihottaa kaksi kyyhkyä kohti. Ne tulevat suoraan päin. Remari nousee tuttuun paikkaan poskelle ja kyyhky on piikillä. PAM! ilmassa on jälleen lyijyä ja pamauksen tuoma ääni soi kauniina sävelenä korvissani. Ikävä kyllä laukaus osui perään ja joudun parsimaan, lisää musaa!! PAMPAM ja kyyhky menettää ainokaisensa.

Jannekin soitti tuossa joku aika sitten ja myös tulossa passiin. Tervetuloa vain, hyvä seura kelpaa aina. Ennen kuin Janne saapuu paikalle, ammuin yhden kyyhkyn ja etsin sitä parasta aikaa kun Janne on saapuu.

Takaisin passissa, Jannelle tarjotaan tilennetta. Kyyhkyparvi lentää kohti Jannea. Seuraan sivusta kun kuuluu PAPAM. Höyhenet jäävät laijumaan ilmaan kun Janne noutaa saalistaan. Siirrymme molemmat keskemmälle metsäpuskaa. Siitä ne näyttävät enemmän lentävän. Istumme kaikessa rauhassa kun kuuluu "kraa". Varis! "Missä?". Katse haravoi ilmaa. Tuolta tulee suoraan kohti viljapellon päällä. Se liihottaa suoraan yläpuolle, "ota se" sanoo Janne. Ja minähän otan. Enää ei kuulu mitään.

Lento jatkuu vilkkaana ja joitain pudotuksia vielä tulee ehtoon päälle, mutta nyt kello on jo niin paljon, että on aika jättää kyyhkyt rauhaan tältä illalta. Jatketaan huomenna taas ja ylihuomenna ja yliylihuomenna. Tätä se on nyt ja aina. Saalistettavat vaihtuu, saalistaja ei.


Nämä kaksi ensimmäistä tarinaa ovat vasta alkusoittoa. Jos et kestä lukea, parempi, että et enää tästä eteenpäin luekaan, mutta jos yhtään innostuit niin olen iloinen. Tämä on elämäntapani, joka on ohjannut minua koko elämäni. Minussa virtaa jahtiveri poikkeuksellisen voimakkaana, joten tarinat ovat sen mukaisia: raakoja totuuksia ja ilon hetkiä.  Te, jotka pystytte samaistumaan tarinoihin, nauttikaa ja muistakaa seurata kirjoituksiani. Pyrin päivittämään tänne retkistäni niin paljon kuin vain jaksan kirjoittaa. Kausi on vasta alkanut ja tarkoituksena on viettää metsällä aikaa..loppuelämä.

 "Olen vain kasa lehtiä horsmien keskellä"

 Eteläpohojalaasta pyyntimaisemaa

Eteläpohojalaane pyytö.. eiku saamamies

Tulta ja aimo annos lyijyä

Elokuun kymmenes päivä se taas alkoi, kyyhkyjahti.
Olemme parin kaverin kanssa väijymässä puskissa. Kellon viisari näyttää pian vasta puoli neljää. Sateinen aamu ei lupaa hyvää. Pidämme sadetta kahvia hörppien laavun antamassa suojassa. Viimein kello näyttää viittä, aamulento alkaa pian. Kahlaamme sateen kastamassa heinikossa passipaikoille eri puolille peltoa. Sadekkin on lakannut. Jännitys tuntuu kestämättömältä. Pian on tuli irti ja esi-isien saalistusvietti voimissaan.

Ensimmäinen kyyhky liihottaa suoraan kohti aaltomaisin liikkein hidastaen vauhtiaan istuakseen sähkölangalle.. se on virhe, jota kyyhkyriepu ei tiedä. Remari nousee poskelle sylkien lyijyä kohti lintua. Kyyhky reagoi osuman saaneena ja kiihdyttää itsensä pakoliitoon. Toinen laukaus koituu pummiksi, mutta nopea käsiliike pumppaa uutta pötköä piippuun ja kolmannella laukausksella kyyhky syöksyy tonttiin. Nostan kädet ylös voiton merkiksi, noudan kyyhkyn ja huikkaan Jannelle "Kausi on avattu!". Tätä on odotettu.

 Kuvia pellossa..

 ..ja langoilla.

 Vaan ei turhaan!