Aina sataa. Hyvä niin.
Ensinnäkin linnut ovat kesyjä ja toiseksi, ei ole muita ihmisiä
liikenteessä. Toisaalta nykyään näkee harvoin metsällä ihmisiä, että
joskus jopa toivoo törmäävänsä kanssaharrastajaan. Niin tai näin, taivas
on revennyt. Minä olen märkä, metsä on märkä, linnut ovat märkiä, mutta
ruuti on kuivaa!
Tein sen taas. Pudotin konttamisesta ryömintään. Reilun 150m:in päässä on teeriparvi heinäpellolla. Laskuojasta on noin 10m lähimmälle pyöröpaalille. Ajattelin ryömiväni sen taakse ja ampua siitä. Matalana kuin iilimato ryömin kohti paalia. Välillä tarkistan, että teeret ovat yhä pellossa. Isoja kukkoja näen kolme kappaletta. Niiden päät ovat pystyssä. Väkisinkin hiipii mieleen, vaistoavatko ne vaaran. Nyt ei voi muutakaan. Muuta paikkaa ei ole, joten lyhyt ryömintämatka aukean yli on väistämätöntä.
Pääsen paalin taakse. Helpotuksen huokaus. Höyry nousee silmälaseihin kun puhallan ilmaa. Kurkistan paalin takaa, siellä ovat. Kivääri paalin päälle ja haulikko viereen. Kiikarilla etsin kukot ja valitsen niistä yhden. Tuon teeren on aika kuolla. Teeri on ristikossa, sade piiskaa mustaa höyhentä. PAUUMM.... piiskaa myös pilkkuseiska ja kaksi muuta pomppaa siivilleen. Tulevat kohti.. tervetuloa! Toinen kukoista on kohdallani. Haulikko lentää poskelle, metri eteen ja PAM! Höyhenet pöllyää ja teeri iskeytyy maahan. Nyt loputkin linnut, joita en peltioon nähnyt karkaavat, noin 30 teertä viuhtoo ilmaa.
Olisikin onnellinen loppu, mutta ensimmäinen teeri on noussut ja juoksee pellolla. Kivääri uudestaan asemiin ja paikkolaukaus. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei sentään, loppu ei vielä häämötä. Pyy viheltää lähimetsässä, isossa kuusikossa. Suuntaan sinne, kaivan metallisen pienen esineen taskustani ja puhallan siihen. Saan hentoon vihellykseen heti vastausken. Ei aikaakaan kun pyy lehahtaa eteeni pariinkymppin. Tämä tarina on lyhyt. Remigton puhuu, muut ovat hiljaa, sadekin kuuntelee..
Satakoot kuinka lujaa tahansa, peittykööt pallo jälleen veteen. Tässä on sellainen kaveri, jolla on ruuti kuivaa, aina.
Tein sen taas. Pudotin konttamisesta ryömintään. Reilun 150m:in päässä on teeriparvi heinäpellolla. Laskuojasta on noin 10m lähimmälle pyöröpaalille. Ajattelin ryömiväni sen taakse ja ampua siitä. Matalana kuin iilimato ryömin kohti paalia. Välillä tarkistan, että teeret ovat yhä pellossa. Isoja kukkoja näen kolme kappaletta. Niiden päät ovat pystyssä. Väkisinkin hiipii mieleen, vaistoavatko ne vaaran. Nyt ei voi muutakaan. Muuta paikkaa ei ole, joten lyhyt ryömintämatka aukean yli on väistämätöntä.
Pääsen paalin taakse. Helpotuksen huokaus. Höyry nousee silmälaseihin kun puhallan ilmaa. Kurkistan paalin takaa, siellä ovat. Kivääri paalin päälle ja haulikko viereen. Kiikarilla etsin kukot ja valitsen niistä yhden. Tuon teeren on aika kuolla. Teeri on ristikossa, sade piiskaa mustaa höyhentä. PAUUMM.... piiskaa myös pilkkuseiska ja kaksi muuta pomppaa siivilleen. Tulevat kohti.. tervetuloa! Toinen kukoista on kohdallani. Haulikko lentää poskelle, metri eteen ja PAM! Höyhenet pöllyää ja teeri iskeytyy maahan. Nyt loputkin linnut, joita en peltioon nähnyt karkaavat, noin 30 teertä viuhtoo ilmaa.
Olisikin onnellinen loppu, mutta ensimmäinen teeri on noussut ja juoksee pellolla. Kivääri uudestaan asemiin ja paikkolaukaus. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei sentään, loppu ei vielä häämötä. Pyy viheltää lähimetsässä, isossa kuusikossa. Suuntaan sinne, kaivan metallisen pienen esineen taskustani ja puhallan siihen. Saan hentoon vihellykseen heti vastausken. Ei aikaakaan kun pyy lehahtaa eteeni pariinkymppin. Tämä tarina on lyhyt. Remigton puhuu, muut ovat hiljaa, sadekin kuuntelee..
Satakoot kuinka lujaa tahansa, peittykööt pallo jälleen veteen. Tässä on sellainen kaveri, jolla on ruuti kuivaa, aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti