Tulikaste, syksyn riemuhuuto

Vihdoin sen sain, Browning Maxus! Uusi haulikko! Puoliautomaatti puskee pökkyä pesään ilman pumppausliikettä. Väri on muuttunut mustasta camokuvioksi. Remari, vanha palvelija saa siirtyä ansaitulle eläkkeelle ja on aika ottaa käyttöön uusi poika, Browninki. Eletään elokuuta. Kyyhkyn aloitus on hoidettu Remarilla. Nyt on toinen lupapäivä ja on aika antaa Brownigille tulikaste.

Istun iskän kanssa lepolankojen alla. Tästä lähti pieni parvi, muutaman kyyhkyn setti, karkuun. Tässä ne ovat levänneet aina. Kokeilemme onneamme, jos jokunen lintu saapuisi. Pellon toisella puolella näkyy liikettä aivan pellon pinnan tuntumassa, eivät ole kuitenkaan kyyhkyjä. Kaksi varista! Annan variksille äänimerkin: ”Kraa kraa kraa kra kra kra”. Äänimerkki, jota kesän poikavaris ei voi vastustaa. Molemmat tulevat kohti ja aivan pellon pintaa. Painumme ojassa vieläkin alemmas iskän kanssa. Iskä on selin variksiin nähden, joten sanon koska ne ovat hollilla. Nyt! Browning nousee poskelle. Vastapallovaris on piikillä, PAM! Pummi ja uusi pökkylä on jo piipussa, PAM! Varis putoaa myttynä viereeni. Samoin iskän tykitykset tuottivat tulosta.

Kyyhkyjä ei näy, joten päätämme siirtyä aloituspaikan huudeille. Muutama kuva peltoon ja latoon passiin. Ei aikaakaan, kun kyyhky kaartaa kuville. Tulitus alkaa. Iskä ampuu pari kertaa, samoin minä. Viimeisellä laukauksella putoaa, minun kutini, sitä ei voi kieltää. Lintu putoaa höyhenet pöllyten kenttään. Viimeiset siiveniskut käyvät maassa. Browning Maxus! Tulikaste on annettu! Uusi palvelija on astunut näyttämölle. Näyttämölle, jolla tuoksuu ruuti. Näyttämölle, jonka käsikirjoitus on kirjoitettu verellä. Näyttämölle, joka on arkea ja samalla suurinta juhlaa, näyttämölle, jolla esitetään Syksyn riemuhuuto.

Variksille köpötestä

Pappa suojaa sivustan

 Se on annettu, tulikaste

Syksy on tullut jäädäkseen

Se on vihdoin täällä, haistan sen, tunnen sen. Se saa ihon kihelmöimään jännityksestä, yöt unettomiksi.. kyllä se on täällä, tervetuloa syksy! Herään ladosta. Pihalla on pimeää. Ladossa on muitakin; Ville ja Janne vakiintuneeseen tapaan, mutta myös Joonas on tullut vieraaksi jahtiin. Tänään on käsillä hieno hetki, kyyhkymettä, tuo jahtikauden ja minkä parhaimman, syksyn avaaja.

Aamu valkenee. Ensimmäinen saalis lehahtaa ladon katolle, varis. Hirveän härdellin saattelemana porukka saa panokset piippuun ja ulos ladosta. Tuli on vapaa. Varis suistuu kenttään.

Hankkiudumme passeihin. Istun ladon reunustalla kun lento alkaa. Eräs kyyhky lentää kohti, pummaan sen, harmittaa vietävästi. Joonaksella tuntuu olevan tatsi päällä ja kyyhkyjä putoilee tuon tuosta. Hetken lentoa seurattuamme, päätämme siirtyä jokirantaan lentoreiteille. Kuvat toimivat hyvin ja kyyhkyparvet heittävät rinkiä ja pudottavat korkeutta. Osa kuvista on langoilla, osa maassa ja löytyypä meiltä kyyhkymegneetti ja pari ropellisiipistä kaavettakin, kuvastusta vimpan päälle.

Jo lentää kyyhkynen kohti, vastapalloon ammuttu laukaus suistaa kyyhkyn peltoon. Riemun tunne valtaa mielen. Kausi on pyöräytetty käyntiin. Samassa tatsi löytyy jälleen. Kyyhkyjä alkaa putoilla tasaiseen tahtiin. Katson saaliskasaa vieressäni, huokaan. Vihdoin syksy on täällä, onneksi kausi on vasta alannut.

Kuvia langoilla, kyyhkymagneetti, röllipuvut ja kaikki..

..miehet näyttää horsmapuskilta..

 ..niin alkaa sitä raatoa tulla!

Varaslähtö ja pauke

Kello soi keskellä yötä. Vihdoinkin piinaava odotus on ohi ja varisjahti alkaa! Normaalisti uusi kausi alkaa 1.8., mutta nyt on 16.7. Poikkeuslupa on astunut voimaan ja puhumme varaslähdöstä kauteen. Olen intoa täynnä.

Saavumme Jannen kanssa pellon reunaan. Huuhkajan asetamme pienen ojarisun nokkaan ja pyöriväsiipisen variskaaveen nostamme ongenvavan päässä korkeuksiin. Itse menemme pellonreunusmetsään piiloon. Aluksi, aivan aluksi, juomme aamukahvit. Höyry nousee kupista, samoin nousee hento usva pellon pinnalta.. Nautimme täysin siemauksin. Kahvi maistuu suussa ja aistit ottavat vastaan luonnon tuomia ääniä. Äänistä puheen ollen, takaa kuului vaimea kraks.. Käännän päätä ja siellä on kettu! Se ei kauaa epäröi, tiesi, että nyt ovat suuremmat pedot liikenteessä, minä ja Janne.

Aamukaste verhoaa ympäristöä, aurinko nousee. Katsomme Janne kanssa toisia ja nyökkäämme, nyt se alkaa! Aloitamme hervottoman pillityksen, varispilli huutaa rumia sanoja. Samassa parinsadan metrin päästä keskellä peltoa olevasta saarekkeesta, nousee viisi varista siivilleen. Kraakunnan saattelemana tulevat kohti. Nyt se alkaa. Piiput sylkevät tulta. Pauke on hirmuinen ja yksi varis syöksyy rentona tonttiin. WUHUU!! Riemunkiljahdukset raikuvat aamussa. Vihdoin saamme nousta keskellä yötä metsälle! Odota vain syksy, täältä tullaan ja pauke tulee mukanani.

Välillä kuvastukseen vaaditaan varismagneettia

 Piilossa varisten katseilta

Pilli soi ja kevät soi

Hiljaisuus on ohitse, kevät on tullut. Linnut sen kertovat. Ne laulavat minulle. Nautin kun kuulen taas ääniä. Syksy ja talvi ovat hiljaista aikaa. Myös Joonas intaantuu esittämään säveltämänsä kappaleen, se vaan ei ole kaunista kuultavaa..kaikille. Minä nautin silti siitä, samoin Joonas ja kettu. Kettu vaan ei ole vielä saapunut.

Istumme järven rannalla. Jää peittää vielä järveä ja luntakin on yli polvien. Tuulli puhalta aavalle selkämme takaa ja muutama lumihiutale leiaa alas. Istumme selät vastakkain päivystäen molemat omaan suuntaamme. Tuossa hetkessä matkaaa on tuoreet ketun jäljet..

Pilli soi jäniksen hätähuutoa matkien ja silloin se ilmestyy horisonttiin, kettu! Kevyesti jokotellen se tulee kohti, istahattaa kuuntelemaan, mutta jatkaa matkaansa taas kun Joonas puhaltaa pilliin. Nostan pilkkuseiskan jo olalle ja seuraan kiikarista ketun edesottamuksia. Ranataviivaa myötäillen se lähestyy. Sydänraukka on aivan pakahtuakseen jännityksestä. Odotus tuntuu pitkältä. Se tulee reilun neljänkymmenen metrin päähän ennen kuin alkaa kietämään tuulen alle. Imaisen huululla hiiren vikinää matkien. Kettu pysähtyy, mutta vain sadasosasekunniksi. Heittää uukkarin ja säntää karkuun. Samassa puristan. PAM! ...

Nousen ylös. "Siihen otti" sanon Joonakselle. Ammuin juoksuun. Kiiruhdan ampumapaikalle. Luen tarinaa hangesta. Verta, karvoja ja pakojäljet tuohon suuntaan. Lähden perään. Kauaa ei tarvitse mennä kun näen ketun viidenkymmenen metrin päässä rantapuskassa kuolleena. Kädet nousevat ylös, tuuletan. Lyömme ylävitosen Joonaksen kanssa. Näin se homma pelaa. Kevät on ketunpillityksen aikaa! Ja pilli raikaa!

Kuun kelmeä valo näyttää pimeässä kulkevalle tien

Lumiset pellot ja järveien jäät maalaavat kettumiehen maisemat

 Kettumies elementissään. Kakskakskakkonen on puhunut

Kettukausi pyörähtää käyntiin

Hengitys höyryää. Parta on jäätynyt ja pakkanen paukkuu puissa. On kylmää ja pimeätä. Ilma seisoo ja niin seisoo myös kaksi tummaa hahmoa, minä ja Joonas. Lumi narskuu äänekkäästi jalkojen alla kun lähdemme taittamaan taivalta kohti passipaikkaa. Passina on pellon kulma ja edessä aukeaa pelto. Kaulassani roikkuu kolme erilaista pilliä. Kustakin niistä lähtee selkäpiitä karmiva huuto, petopillejä siis. Pedon perässä tässä ollaankin, ketun tarkemmin ottaen.

Istumme pellon reunaan. Joonas pistää kasvonaamarin ja minä suojaan kasvoni karvalakin korvaläpillä. Ei sillä, että olisi kylmä, vaan sillä, että ketulla on tarkka näkö. Hämärä pitää vielä otteessaan koko aukeaa, mutta taittuu pikkuhiljaa valon tieltä. Puhallan ensin vaimean sarjan pilliin. Odototus on hiljaista. Olemme niin liiikkumatta kuin ikinä suinkin voimme. Parin vaimean sarjan jälkeen, päästän kovemman mekkalan ilmoille, vain kaiku vastaa vastakkaisesta metsästä. Muutaman sarjan jälkeen vaihdan pillin letkeämpikielisempään, nyt tarvitaan loppuun säröä, ennen kuin passi vaihtuu.

Joonas liikuttaa vasenta kättään etutukille, arvaan, että kettu on tulossa. En vielä näe kettua, sillä Joonas istuu edessäni. Pian näen sen, mitä on odotettu. Se pysähtyy kun kuulee jotain, Joonas nosti pilkkuseiskan perän poskelle. PAM! Karvat lavoilla pölähtäen kettu pomppaa ilmaan, tekee muutaman kierähdyksen ja tuupertuu hankeen. Yhteistyö on poikaa. Kettu nurin ja kausi on avattu.

 Hämärä väistyy valon tieltä

 Kylmyys pitää otteessaan

Kettu kärsi jo kapista, hännästä oli karvat järsitty puoliksi pois.

 Sanokaa muikku

Aakeeta laakeeta

Pohojammaalla kaikki on suurta, niin miehet ku eläimekki. Molimma Juhon kans toristamas suurta tapahtumaa: mettästysretkeä aakeilla laakeella Pohojammaan syrämmes, pelloolla.

Peltometsästykses harvoin joutuu ampumaan puitten välistä hätiköityjä heittolaukauksia, ihmeen hyvin kyllä eläimet osaavat paetessaan käyttää suojanaan sitä yhtä pajupuskaakin, joka on yksin pellolla. Sillä kertaa tosin fasaanilta pettää hermot ja se turvautuu siipiinsä. Remari on jo poskella ja haulit karkaavat piipusta. Höyhenet pölähtävät ja fasaani putoaa myttynä hankeen. Hymy hiipii suupielille. Taivas on heittänyt lumen jo maahan ja talvi on tullut. Maassa näkyy fasaanien jälkiä ja joku rusakkokin on tässä pomppinut. Juho kävelee vastaan, hänenkin edestä karkaa fasaaneita. Juho tiputtaa yhden kukon pellolle.

Matka jatkuu kohti metsäpuskaa. Teemee vuorotyötä: toinen ajaa, toinen passittaa. Tällä kertaa ajomiestä lykästää. Metsäpuskasta kuluu PAMPAM ja Juho kantaa rusakkoa mukanaan tullessaan passiin. Yritti kuulemma pakoon väärään suuntaan, onneksi päätyi eräksi. Monen muun metsäsaarekkeen jälkeen, matka jatkuu ojia kierrellen. Juho sanoo, että "tuossa ojassa makaa varmana pupeli". Eikä hän siinä väärässä ole. Rusakko karkaa, niin kuin jo ennemmin mainitsin puskan suojassa. Tulitan puskan läpi, lopulta myös aukealle pellolle. Rusakon meno hyytyy ja toinen russo on repussa.

 Kuus komiaa

Se ken aukolle astuu, kuolo sen korjatkoon

Vanha viidakon sanonta. Nuota lauseita on joka lähtöön. Vaeltava aave, myös mustanaamiona tunnettu, on viljellyt niitä ympäri maapalloa. Nyt tosin musta naamio ei ole tarpeen, eikä edes vihreä takk, trikoista puhumattakaani. Päälläni on huomioliivi ja päässä punainen lakki. Istun tornissa aukon laidalla. Oikella puolellani on vanhaa kuusimetsää 30m:n päässä ja saman verran vasemmalla on pieni nuoren kuusikon kärki. Edessäni ja takanani aukeaa hakattu metsä.

Radioliikenne on kovaa. Edessä, aukon takana, mäntytaimikossa on emä kahden vasan kanssa. Myös koira on sielä ja haukku kuuluu passiini. Rystyset valkoisina puristan pyssyä, edellisestä kaadosta on jo aikaa. Meinaa vähän jännittää.. Haukku loppuu, radiossa kerrotaan, että koira on tullut ottamaan tielle passimieheen yhtetyttä. Joku metsään hirvet jo näkikin, mutta ei pystynyt ampumaan. Sitten sanotaan radiosta "hirvet.. kräts..priitz.. .. ". Säädän volumea ja samassa kolme hirveä astuu taimikosta aukolle ja lähtee kulkemaan vasemmalle.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta, jännitys katoaa.Tästä hirviltä on kulku sallittu .. omalla vastuulla! Browning nousee tuttuun paikkaan poskelle. 30-06 piippu sylkee tulta ja pudottaa keskimmäisen hirven siiihen paikkaan, vasa nurin. Puoliautomaatti puskee lisää pökkyä pesään. Ampumamatka oli noin 110-120m, joten seuraan tilannetta, nouseeko vasa vielä. En ala tulittamaan lisää hirviä.

Hirvet kulkevat vasemmalta nuorta kuusikkoa passini ohi, niin piilossa, etten saa ampumatilaisuutta. Kun hirvet tulevat aukolle, jäävät ne siihen vielä seisomaan. Isä on viereisessä passissa ja näkee myös hirvet. Antaa papanki ampua, ajattelen. Pam, sanoo iskän Tikka ja toinen vasa on nurin. Emän me säästämme. "Mitä sielä ammutaan?" radiosta kysellään. Vastaan, että vasoja ammuttu, Ranen vasa nurin ja mun omalle kaarolle oon menos kattoon tarviiko antaa lopetuslaukaus. Matkalla kaadolle, Erkki kuittaa radioon  "Tupun vasa on täälä nurin", siihen minne se kaatuikin. "Operaatio ohi" vastaa päällikkö.

Sellainen veli millainen veli: lomalla mettästä mettään

Villen TJ on monta. Vaan ei tänään, tänään Ville on metsällä.

Ensilumi on satanut maahan. Iita on irti, samoin kaksi alkukantaista saalsitajaa: minä ja Ville. Kolmen saalistajan jäljet johtavat kohti tuntematonta, eteenpäin kuin helminauha. Sitä jos lähtee seuraamaan, saa lukea hankeen kirjoitettua tarinaa. Tarina on kirjoitettu painalluksilla, hylsyillä, hiipuneilla hiilillä ja verellä. He ketkä sen kirjoittivat kertovat tarinaa:

Seison tiellä, Iitan ajo kulkee kauemmas, mutta tarpeeksi loitonnettuaan se kääntää takaisin. Ville seisoo tuossa sadan metrin päässä ylempänä, kyrötietä pitkin. Rusakko pomppaa metsästä kyrötielle. Alkaa juoksemaan kohti. Poistan varmistimen äänettömästi ja nosta Remarin valmiiksi poskelle. Kun rusakko on hollilla, tapahtuu se mikä tässä vaiheessa aina tapahtuu: Remigton puhuu, PAM! Etujalka poikki, joudun parsimaan.. useasti. PAMPAM. Rusakko juoksee metsään, hyppään kiven päälle, jotta näen sen paremmin. Onneksi pumpussa piisaa pumpattavaa. Päästän sen tarpeeksi kauas, PAM! Rusakko nurin, suostui vain kuolemaan. Välillä näin, ampuminen on kivaa. Ville tulee kaadolle, jatkamme matkaa jos saisimme uuden ajon.

Savu nousee kuusikon keskeltä. Kuuntelemme Iiitan ajoa. Makkara kärventyy nuotiolla, samoin kärventyvät kintaani. "Voi perse!!" Kai se kuuluu ensilumen tuloon, että kun kuivattaa jotain nuotiolla, täytyy ne myös polttaa.. Jänis käy useaan otteeseen lähellä nuotiota, mutta ei anna ampumapaikkaa. Lumisade alkaa taas. Maa peittyy hiljalleen lumeen. Syksy on ohitse ja talvi alkaa, toivottavasti.

 Saamamiestä hymyilyttää.

 Nuotiolla kärventyvät makkarat ja hanskat.

Eurooppalaisittain

Keskieuroopassa koivurastaat ovat suurta herkkua, miksei. Koostuuhan niiden ravinto syksyllä päosin marjoista ja sitäpaitsi, syöväthän metsäkanalinnutkin ötököitä. Miksei siis rastaan liha olisi yhtä hyvää. Koivurastas, tuttavallisemmin räkättirastas muodostaa syksyisin suuria muuttoparvia. Niin tähän meidän lähellekkin. Ne pitävät kovaa meteliä kun tyhjäävät pihlajoita marjoista. Minulla on pumppu ja taskullinen varapanoksia, trappeja.

Lähstyn pihlajaa, jossa rätkät ovat. Muutama karkaa kaukaa, nyt yksi karkasi hollilta. Heittolaukaus koituu sen kohtaloksi. Parvi karkaa. Odotan hetken ja yksi uskalikko tulee takaisin. PAM, ohi. Rätkä kääntää vasemmalle, enemmän ennakkoa PAM. Se suistuu kentään. Jälleen odotellaan. Pian tulee toinen kamikaze, laskee puuhun, mutta lähtee lentoon kun lähestyn sitä. Lentää puun takaa ohitseni vasemmalta. Odotan, että se tulee esiin. PAM. Ei lennä enää. Laitan lisää pieniä sinisiä pötkylöitä makasiiniin.

Parvi tulee takaisin. Muitta mutkitta koko poppoo laskee marjoille ja muihin puihin. Ammun yhtä oksalle. Oppivaisia ne ovat, mutta hitaasti oppi menee perille. Osa on varovaisia, mutta osa tulee edelleen syösypommittajan lailla marjoille. Muutaman ammun, niin, että saan maistiaispalat. Otan rintalihat talteen. Illalla paistan ne pannulla rasvassa ja lisään suolaa sekä jauhelihamaustetta. Ei ihme, että näitä arvostetaan Euroopassa. Vähän samanlainen maku kuin kyyhkyllä, mutta aavistuksen pehmeämpi. Tosi hyvää. Herkkua. Noin viidestä räkästä saa täkkälihat yhdelle eli kahdelle kannattaa ampua 10 rätkää. Tietysti jos tekee vielä kastikkeen ja perunaa lisäksi niin sellainen 8 rätkää on riittävä määrä.

 kolme rätkää, kuusi rintapalaa =kuusi lihapullaa

Onko koolla väliä?

On, jos puhutaan isosta ja mustasta. Kaikkihan tietää mikä on iso ja musta, no se on homenokka. Homenokan jäljillä tässä ollaankin, minä ja Töpö. Sade voimistuu. Hyvä, ajatelen. Nyt metso ei kuule kun hiippailen täällä, sen alueilla. Tämä on sellainen pienehkö kumpare, jossa eräs metso asuu. Tarkastelen onko itse isäntä kotona.

Samassa haukku räjähtää ja tilanne on päällä, no niin! Hiivin kohti haukkua. Pääsen noin 60:n metrin päähän kun näen Töpön pömppäävän puun alla. Se näkee metson, mutta minä en sitä vielä löydä. Otan pilkkuseiskan selästäni ja poistan kiikarin suojan, sukan.  Tihrustan kiikarin läpi tihkusateisessa metsässä. Silloin ravahtaa ja metso lähtee lentoon. Se tulee suoraan kohti. Lasken kiväärin nopeasti maahan ja kädet hamuavat jo haulikkoa. Saan pyssyn jo poskelle ja siinä samassa kun meinaan jo ampua, metso istuu parinkymmenen metrin päähän sivulleni. Ylväänä oksalla istuen se näyttää suurelta, mahtipontiselta, kumpareen herralta. Se ei tiedä, että juuri siinä on vähän vaarallista istua. Töpö näki mitä tapahtui ja on jo tulossa ottamaan uusintahaukkua. Metso on jo piikillä. Kun koira on lähellä puuta, sylkee Remigton tulta vesipiskojen sekaan. Siipiään räpistellen metso putoaa koiran hampaisiin. "JES JES, hyvä Töpö!!" Ilon huudot raikuvat sateen kastamassa metsässä. Kukaan ei ollut todistamassa jahtikumppanien onnen päivää. Nykyään metsissä saa liikkua yksin, hyvä niin, tykkään olla yksin.

Sade hiipuu, mutta paitani on jo märkä. Töpö on aloittanut metsästäjän uransa mallikkaasti, siitä on tullut toverini, apurini ja toinen puoliskoni kanalintujahteihin. Molemmat täydentävät toisiaan.

Tuli nuolee puita. Vaatteistani nouseva vesihöyry on lämmintä. Pian olen kuiva. Iso kuusi suojaa minua sateelta tauon aikana. Tuli antaa lämpöä. Töpö ei taukoa kaipaa. Hetken se makoilee ja taas käy tutkimassa ympäristöä. Metso makaa kuolleena maassa, makkara tirisee nuotiolla ja itse istun kuusen alla. Nokiset kädet ottavat makkaran tikusta sivulle jäähtymään. Haukkaan makkaraa. Sade jatkuu. Metsä on hiljaa. Tätä hiljaisuutta olen kuunnellut ennekin. Hiljaisuus kertoo tarinaa, jota ihmiset eivät enää kuule. Se on kaipuuta siitä mikä oli kauan sitten, missä minun olisi pitänyt ennen olla. Olen synytynyt liian kauas tulevaisuuteen.

Töpö, mettopoika ja tultasyöksevä