Samassa haukku räjähtää ja tilanne on päällä, no niin! Hiivin kohti haukkua. Pääsen noin 60:n metrin päähän kun näen Töpön pömppäävän puun alla. Se näkee metson, mutta minä en sitä vielä löydä. Otan pilkkuseiskan selästäni ja poistan kiikarin suojan, sukan. Tihrustan kiikarin läpi tihkusateisessa metsässä. Silloin ravahtaa ja metso lähtee lentoon. Se tulee suoraan kohti. Lasken kiväärin nopeasti maahan ja kädet hamuavat jo haulikkoa. Saan pyssyn jo poskelle ja siinä samassa kun meinaan jo ampua, metso istuu parinkymmenen metrin päähän sivulleni. Ylväänä oksalla istuen se näyttää suurelta, mahtipontiselta, kumpareen herralta. Se ei tiedä, että juuri siinä on vähän vaarallista istua. Töpö näki mitä tapahtui ja on jo tulossa ottamaan uusintahaukkua. Metso on jo piikillä. Kun koira on lähellä puuta, sylkee Remigton tulta vesipiskojen sekaan. Siipiään räpistellen metso putoaa koiran hampaisiin. "JES JES, hyvä Töpö!!" Ilon huudot raikuvat sateen kastamassa metsässä. Kukaan ei ollut todistamassa jahtikumppanien onnen päivää. Nykyään metsissä saa liikkua yksin, hyvä niin, tykkään olla yksin.
Sade hiipuu, mutta paitani on jo märkä. Töpö on aloittanut metsästäjän uransa mallikkaasti, siitä on tullut toverini, apurini ja toinen puoliskoni kanalintujahteihin. Molemmat täydentävät toisiaan.
Tuli nuolee puita. Vaatteistani nouseva vesihöyry on lämmintä. Pian olen kuiva. Iso kuusi suojaa minua sateelta tauon aikana. Tuli antaa lämpöä. Töpö ei taukoa kaipaa. Hetken se makoilee ja taas käy tutkimassa ympäristöä. Metso makaa kuolleena maassa, makkara tirisee nuotiolla ja itse istun kuusen alla. Nokiset kädet ottavat makkaran tikusta sivulle jäähtymään. Haukkaan makkaraa. Sade jatkuu. Metsä on hiljaa. Tätä hiljaisuutta olen kuunnellut ennekin. Hiljaisuus kertoo tarinaa, jota ihmiset eivät enää kuule. Se on kaipuuta siitä mikä oli kauan sitten, missä minun olisi pitänyt ennen olla. Olen synytynyt liian kauas tulevaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti