Nevahommia

Meilläpäin nevahommat alkavat vasta elokuussa. Eikä niitä ole tapana käännellä raktorilla vaan jalkaisin ja haulikkoisin. Tavipyynniksi se lähinnä menee, nevalla kun harvemmin isompi sorsa viihtyy. Vaan eipä tuon väliä. Sorsa se tavikin on.

Taivas tiputtelee vettä.. pientä sumusadetta, justihin hyvä sää. Taitamme taivalta Jannen kanssa. Takana aukeaa entinen turvesuo, nyt siihen on kasvanut jo puita ja kaikkea mahdollista märän paikan maakasvustoa. Kuka niiden nimet tietää, voi kutsua itseään viisaaksi. Minä en ole viisas. Siksi kai tarvonkin itseni vesisateessa uuvuksiin, siinä toivossa, että voisin päästä ampumaan lintua. Lammikot häämöttävät jo edessä.

Hiivimme kohti monttuja matalana, ettemme näyttäytyisi liian aikaisin tarkkasilmäisille linnuille. Taviparvi on vedessä. Juuri kun meinaamme täräyttää veteen, pomppaa parvi siivilleen. Ensimmäinen laukaus on pummi, mutta toinen pamaus suistaa tavin takaisn lampeen. Janne tykittää ohi kaksi kertaa, niinkuin tavaksi on tullut, Jannen tatsi on totaalisesti kadoksissa.

Edellisiltä montuilta on edetty jo kauaksi. Vesimonttuja täälä kyllä piisaa. Uudelta montulta pomppaa parvi siivilleen. Parvesta tosin pian puuttuu yksi. Seuraamme parvea katseella ja näemme, että yksi laskee sadan metrin päähän toisile montuille. Lähestymme monttua ja sieltähän se ponnistaa itsensä siivilleen. Hauliparvi on vaan valitettavasti nopempi lentämään. Törmäys on kova ja tavi jää toiseksi.

Paria päivää myöhemmin olemme Kurikan miehen, Villen, kanssa jahdissa. Nevamontuilla. Kierrämme isoa laskeutusallasta. Kurkkaamme vallin takaa altaalle. "Vaisua on" sanoo ville vaikka 20m:n päässä on kolme tavia. Onko se sokia ajattelen ja täräytän Villen vierestä tavin nurin. Yritän ottaa toisesnkin piikille, mutta kun ei osu niin ei osu. Vaan eipä tuo haittaa, lähdemme parven perään. Olettäen tietysti minne ne laskivat. Seuraavalta montulta lähtee kaksi tavia ja viimeisestä ojasta lähtee yksi. Enää ei lähde sekään.

 Pyytömies on oikeen saamamies