Ruuti on kuivaa. Aina.

Aina sataa. Hyvä niin. Ensinnäkin linnut ovat kesyjä ja toiseksi, ei ole muita ihmisiä liikenteessä. Toisaalta nykyään näkee harvoin metsällä ihmisiä, että joskus jopa toivoo törmäävänsä kanssaharrastajaan. Niin tai näin, taivas on revennyt. Minä olen märkä, metsä on märkä, linnut ovat märkiä, mutta ruuti on kuivaa!

Tein sen taas. Pudotin konttamisesta ryömintään. Reilun 150m:in päässä on teeriparvi heinäpellolla. Laskuojasta on noin 10m lähimmälle pyöröpaalille. Ajattelin ryömiväni sen taakse ja ampua siitä. Matalana kuin iilimato ryömin kohti paalia. Välillä tarkistan, että teeret ovat yhä pellossa. Isoja kukkoja näen kolme kappaletta. Niiden päät ovat pystyssä. Väkisinkin hiipii mieleen, vaistoavatko ne vaaran. Nyt ei voi muutakaan. Muuta paikkaa ei ole, joten lyhyt ryömintämatka aukean yli on väistämätöntä.

Pääsen paalin taakse. Helpotuksen huokaus. Höyry nousee silmälaseihin kun puhallan ilmaa. Kurkistan paalin takaa, siellä ovat. Kivääri paalin päälle ja haulikko viereen. Kiikarilla etsin kukot ja valitsen niistä yhden. Tuon teeren on aika kuolla. Teeri on ristikossa, sade piiskaa mustaa höyhentä. PAUUMM.... piiskaa myös pilkkuseiska ja kaksi muuta pomppaa siivilleen. Tulevat kohti.. tervetuloa! Toinen kukoista on kohdallani. Haulikko lentää poskelle, metri eteen ja PAM! Höyhenet pöllyää ja teeri iskeytyy maahan. Nyt loputkin linnut, joita en peltioon nähnyt karkaavat, noin 30 teertä viuhtoo ilmaa.

Olisikin onnellinen loppu, mutta ensimmäinen teeri on noussut ja juoksee pellolla. Kivääri uudestaan asemiin ja paikkolaukaus. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei sentään, loppu ei vielä häämötä. Pyy viheltää lähimetsässä, isossa kuusikossa. Suuntaan sinne, kaivan metallisen pienen esineen taskustani ja puhallan siihen. Saan hentoon vihellykseen  heti vastausken. Ei aikaakaan kun pyy lehahtaa eteeni pariinkymppin. Tämä tarina on lyhyt. Remigton puhuu, muut ovat hiljaa, sadekin kuuntelee..

Satakoot kuinka lujaa tahansa,  peittykööt pallo jälleen veteen. Tässä on sellainen kaveri, jolla on ruuti kuivaa, aina.

Kanalintu on englanniksi chickenbird..

..ja kun teerestä on puhe, puhutaan mustasta eli blackchickenbird.. metsäkanalintu on forestchickenbird.. Hmmmm... hankalaa, jos jatkettaisiin suomeksi tätä tarinaa. Englannin lyhyt oppimäärä on hyödyksi maailmalla, mutta maailmassa jossa asun, sillä ei pärjää. Täälä linnut uskovat omaa kieltään, sekä pyssyn pamausta.

Lauma mustia kukkoja soi pellolla, pysrtöt levällään. Mahtailevat. Osa niistä syö, mutta välillä nekin innostuvat suhisemaan: "tsouiii..". Sumuinen ilma enteilee kesyä keliä. Näen kukot kuusimetsän siimeksestä. Olen yllättynyt, että tällä pellolla on teeriä. On hienoa löytää uusia pyyntipaikkoja. Kiiruhdan tuli pyrstöni alla lähemmäksi parvea. Jalka astuu toisen eteen, neliveto päälle ja lopuksi ryömien mättään takana aukean reunaan. Asetan Anshútz:in mättään päälle. Parvi on noin 150m:n päässä. Kurkistan kiikarista ja ihailen mustan linnun silhuettia. Tuen aseen mätästä vasten. Se ei saa heilua tippaakaan. Ristikko pysyy teeren sisällä. Hidas veto liipasimesta, PAM. Teeri kumartaa luodin tönäistäessä sen kumoon. Muut linnut jäävät ihmettelemään peltoon, mitä tapahtui. Kysyn kaverilta, joka on roikkunut koko ajan mukana, ammunko toisen. "Ammu vaan" kuuluu vastaus, mutta samassa teeret pomppaavat siivillen. Ilmeisesti siellä ei ollut enää turvallista olla..

Aamun jälkeen nokkamme suuntaavat kohti nuorempaa metsää. Tämä kaveri, josta aikaisemmin mainitsin on Ville, Kurikan nouseva voima. Hiivimme mäntytaimikossa ja jäämme passiin. Kaivan kauluksen alta kaulassani roikkuvan metallisen pienen esineen. Puhallan siihen "piii piyy pipipi". Vartin verran puhallan silloin tällöin, kunnes päätämme vaihtaa paikka. Siirtymä on vain 50m. Ehdin puhaltaa pari kertaa kun näyttämölle saapuu päähenkilö, kuningas, alueen mahtiherra! Se jää puskaan kovan rytinän saattelemana, eikä aikaakaan kun kuuluu vastaus "piii piii pipypy". Puhallan metalliseen pilliin vaimean vastauksen. Pyy kiertää meitä tarkistaakseen kuka hänen reviirilleen on saapunut. Kierros oli nopea ja näyttämö tyhjenee. Se lensi pois. Tuleekohan takaisin.. Hetken pillitän tyhjää Villen pitäessä haulikolla vahtia. Kiukkuinen herra pala takaisin "ettekö ole vieläkään häipyneet?" se lensi nyt piiloon puskan sisään, mutta sieltä erottuu pyyn siro hahmo. Ville nostaa haulikon. PAM! vihellykset on vihelletty, peli on poikki. Onnellinen metsämies noutaa ensimmäisen pyynsä.

Teeren ja pyyn metsästyksestä käyty koulu on minun maailmassani tarpeen. Vain metso puuttui, mutta tämä olikin kanalinnustuksen lyhyt oppimäärä. Bigblackforestchickenbird eli metso jäi odotuttamaan itseään, mutta syksy on vasta nuori. Ehkä näemme myöhemmin. See you later!

 Luodin töytäisemä

Villen ensimmäinen pyy

Syksy merellä on keltainen ja punainen

Pimeys on langennut meidän kaikkien yllemme. Syksyinen yö on pimeä. Keula puskee alltoa sivuille ja moottori päräjää. Jokea pitkin kulkee kaksi hardcore waterfowleria eli tosisorsastajaa. Minä ja Joonas. Ennen kuin aurinko nousee, on spreadi valmiina. Höysteeksi heinureitten sekaan on laitettu robo sekä muutama tavin kuva. Tänään jahdataan puolisukeltajaa tositarkoituksella.

Auringon ensisäteet puskevat esiin rantametsikön takaa. Se on merkki sorsille, että lento alkaa. Se on merkki meille, että ampuminen voi alkaa. Siipien viuhina täyttää ilman ja pillit alkavat soida. Eikä aikaakaan kun sorsaa alkaa puskemaan kuville. Pauke alkaa ja makasiinista puskee lisää pötkylää piippuun! Ruutisavu hälvenee, höyhenpilvet laskeutuvat veteen. Aurinko nousee ylemmäs valaisemaan, koskettamaan veden pinnalla kelluvia saaliita. Muutama sorsa kelluu vatta ylöspäin. Ne ovat luopuneet tästä ajasta.

Jos eläimillä olisi sielu, taivaan porteilla olisi töitä, sillä nyt sieluja irtoaa ruumiista urakalla. Puolisukeltajaa on nimittäin liikkeellä ja paljon. Neljän haapanan parvi yrittää laskea kuville. PAPAMPAMPAM! Näitä lintuja emme toivota takaisin tervetulleeksi, sillä ne tulivat jäädääkseen.

Ilma on kaunis. Aurinko syleilee meitä. Hento tuuli kuiskii korvaan. Syksyn ruska on alannut värjäämään tuota parasta väriään, keltaista, kaikkialle; puihin, kaisloihin ja pensaisiin. Vaikka kaikki on niin tyyntä ja herkkää, vallitsee tällä lahdella myrsky. Tämän myrskyn väri on punainen ja se väri tulee verestä.

 "Pimeyson langennut meidän kaikkien yllemme."

 Meren keltainen

 Meren punainen

Sorsat tulivat jäädäkseen

Kanootilla, ettei jalat kastu

Taivas itkee. Se heittää piskon, pian toisen. Silloin se alkaa, syyssade, vettä tulee kuin esterin perseestä! Onneksi otin mukaan sadetakin. Kanootti lipuu hiljalleen jokea alaspäin. Isäntä on perämiehenä ja minä keulassa, pyssymiehenä, -eihän tuo vanha pappa enää mihinkää osu kuitenkaa. Pian vesi kastelee housut, miksen ottanut sadehousuja mukaan?

Kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikki unohtuu, veri virtaa suonissa ja keho on täynnä adrenaliinia. Sorsa pomppasi juuri siivilleen edestämme. Remigton hakeutuu tuttuun paikkaan poskelle ja sorsa on jyvällä. Sade vaimentaa laukauksen ääntä, kuuluu vaimea pum ja sorsalla ei ole vaihtoehtoja.

On pimeä kun saavumme määränpäähän. Sade ei hellitä, mutta ei hellitä hymy suupielissäkään. Olen onnellinen.

Taivas uhkaa

Nevahommia

Meilläpäin nevahommat alkavat vasta elokuussa. Eikä niitä ole tapana käännellä raktorilla vaan jalkaisin ja haulikkoisin. Tavipyynniksi se lähinnä menee, nevalla kun harvemmin isompi sorsa viihtyy. Vaan eipä tuon väliä. Sorsa se tavikin on.

Taivas tiputtelee vettä.. pientä sumusadetta, justihin hyvä sää. Taitamme taivalta Jannen kanssa. Takana aukeaa entinen turvesuo, nyt siihen on kasvanut jo puita ja kaikkea mahdollista märän paikan maakasvustoa. Kuka niiden nimet tietää, voi kutsua itseään viisaaksi. Minä en ole viisas. Siksi kai tarvonkin itseni vesisateessa uuvuksiin, siinä toivossa, että voisin päästä ampumaan lintua. Lammikot häämöttävät jo edessä.

Hiivimme kohti monttuja matalana, ettemme näyttäytyisi liian aikaisin tarkkasilmäisille linnuille. Taviparvi on vedessä. Juuri kun meinaamme täräyttää veteen, pomppaa parvi siivilleen. Ensimmäinen laukaus on pummi, mutta toinen pamaus suistaa tavin takaisn lampeen. Janne tykittää ohi kaksi kertaa, niinkuin tavaksi on tullut, Jannen tatsi on totaalisesti kadoksissa.

Edellisiltä montuilta on edetty jo kauaksi. Vesimonttuja täälä kyllä piisaa. Uudelta montulta pomppaa parvi siivilleen. Parvesta tosin pian puuttuu yksi. Seuraamme parvea katseella ja näemme, että yksi laskee sadan metrin päähän toisile montuille. Lähestymme monttua ja sieltähän se ponnistaa itsensä siivilleen. Hauliparvi on vaan valitettavasti nopempi lentämään. Törmäys on kova ja tavi jää toiseksi.

Paria päivää myöhemmin olemme Kurikan miehen, Villen, kanssa jahdissa. Nevamontuilla. Kierrämme isoa laskeutusallasta. Kurkkaamme vallin takaa altaalle. "Vaisua on" sanoo ville vaikka 20m:n päässä on kolme tavia. Onko se sokia ajattelen ja täräytän Villen vierestä tavin nurin. Yritän ottaa toisesnkin piikille, mutta kun ei osu niin ei osu. Vaan eipä tuo haittaa, lähdemme parven perään. Olettäen tietysti minne ne laskivat. Seuraavalta montulta lähtee kaksi tavia ja viimeisestä ojasta lähtee yksi. Enää ei lähde sekään.

 Pyytömies on oikeen saamamies

Rommelluskausi avataan joka vuosi kello kaksitoistanollanolla

Kello kaksitoista tasan se taas alkoi, sorsastus. Metsämiehiä on liikkeellä paljon ja toivottavasti myös sorsia. Hirvijärvellä alkaa rytinä, PAPAMPAM PAPAM... Olen joella, tai oikeastaan ojavarressa kyttimässä isän kanssa. Jo tulee sorsia myös tännepäin, korkealta menee.. "KVAAAK KVAAk kvaak kvaak" laittaa pilli kun sitä soitan niinkuin maailmanlopun edellä, pakko saada sorsa! Sorsat kuulevat ja alkavat kiertää. Pilli soi ankarasti ja sorsat pudottavat korkeutta joka lenkillä. Nyt ovat hollilla. Jo rytisee tääläkin. Sorsa putoaa parvesta sänkipellolle.

Pilli toimii erinomaisesti kuvien kanssa. Olen laittanut parikymmentä kuvaa hitaasti virtaavaan jokeen. Ennemmin en ole täällä sorsalla ollutkaan, mutta tiedustelujeni perusteella olen olettanut, että paikka on vähintään kohtuullinen. Sitä se tosiaan on. Jälleen sorsia paahtaa yli, mutta kaartavat takaisin pillin pettäminä. Yksi tulee suoraan kohti. PAM. ohi meni. PAM, paikkolaukaus kuitenkin suistaa sorsan pajupuskaan, josta pystykorva Töpö sen löytää. Mikään noutaja se ei ole, mutta löytää haavakon kuin myös kuolleen sorsan. Jokiranta on pahaa puskaa, joten koiran apu on usein tarpeen.

Iltalennolle velipoika Ville ja toveri Janne liittyvät mukaan sekalaiseen sorsantapposeurakuntaan. Eikä suotta, iltalento tulee olemaan ampumisen juhlaa. Varsinkin kun kaikilla muilla, paitsi isällä, on viidestilaukeava.. pumppumiehiä! Eräs parvi sukeltaa esiin hämärästä, pilli soi sorsien heittäessä lenkkiä. Vajaa kymmenkunta sorsaa tekee laskeutumista. Nokkalintu kurvaa suinpäin veteen muiden seuratessa esimerkkiä. Tai yrittäessä seurata, sillä tuli on irti! Piiput lyövät tulta. Ammun kaksi kertaa ja kaksi sorsaa putoaa, samoin käy Jannelle. Ville ei saanut osumaa ja isäntä oli unohtanut ladata.. Sitä sattuu.

Hämärässä eräs parvi yrittää hollille ja annan yhdelle laskutumisluvan sänkipellolle haulisuihkun kertomana, myös isä paikkaa huonon tilanteensa pudottamalla sorsan.Loppujen lopuksi sorsia tuli yli kymmenen reppuun, mikä on hyvin viime kausiin nähden ja sorsatilanteisiin. Oli jo lähellä, että sorsastus ei juuri kiinnostanut, mutta nyt taas huomasi mitä se on, tällä hetkellä ehdotonta parhautta. Tästä eteenpäin kausi on auki aina joulukuun loppuun saakka. Vesilinnustus on kuvia, pillitystä ja ankaraa tulitusta ja vettä, paljon vettä.. rommellusta vimpan päälle.

 Kuvat kehiin,

 Vaari asemiin,

 Töpö töpöttämään

 ja sorsaa tonttiin.

Metsä ei anna..

..sieltä otetaan. Vai miten se meni? Lähes koko aamulento on tullut istutta jokivarressa ihastelemassa auringon nousua ja samalla katselemassa kyyhkyjen lento suuntaa, tietenkin. Se on pakkotilanne nyt tämä lentoreittien seuranta, että tiedetään minnepäin suuntaamme niiden ruokamaita etsimään.

Odotus kannattaa. Seuranta on vain suuntaa antava, mutta parvi löytyi. Tämä on sellainen rehupelto missä on ollut hernettä seassa ja se on niitetty. Tästä lähti semmoinen 20-30 kyyhkyä. Olemme, jo tuttuun tapaan, Jannen kanssa jahdissa. Tilanteita ei aamun mittaan vaan meinaa tulla. Yksi kyyhky koitti onneaan, enkä osunut. Onnekas kyyhky. Seuraava onnekas ei ehkä olekaan niin onnekas. Yhteislaaki pölläyttää höyheniä ilmaan lumisateen lailla.

Se aamusta ja aamun paikoista. Päivälennon aikaan taivaanranta näyttää hurjalta, ukkosta tulossa. Levitämme silti kuvat peltoon, tulevat jos ovat tullakseen. Jannella on myös tuulivoimalla toimiva propellisiipinen kyyhkykaave. Virittelemme sen peltoon epäluuloisin miettein. Mutta kun tuuli tempaa siivet pyörimään, lentävät sadan metrin päässä langoilla istuvat pulut välittömästi hollille. Emme kuitenkaan ammu niitä. Ne tekevät muutaman kierroksen ja kaartavat pois.

Yksinäinen kyyhky ylittää passin, heittää lenkin ja kaartaa kuville. Laskutelineet koskettavat maata, mutta samassa kyyhky peruu aikeensa ja nousee siivilleen. Tulitamme molemmat kyyhkyä, se liitää metsää kohti. Yrittää laskeutua reunapuuhun, mutta veto loppuu. Siihen se putosi sen puun alle. Isäntä on tullut passiin tuolle metsän reunalle ja hän käy hakemassa linnun. Toinen kyyhky tulee metsän puolelta yllättäen ja yrittää epätoivoisesti päästä passipaikkani ohitse. PAM! Remingtonin tarina on karu ja se on kerrottu nopeasti.

Ukkonen on pian päällä ja muutama pisko osuu jo meihinkin. Pakkaamme kamat ja poistumme näyttämöltä. Mitään suurta liikennettä ei ollut, mutta muutama saattin silti. Olimme odottaneet enemmän kyykyjen aikaisemmasta määrästä johtuen. Metsä antaa sieltä ei oteta, niin se sananlasku meni.

 Tässä yksi syy miksi nousta aikaisin, auringon nousu.

 Tässä toinen syy..

 ..ja tässä yksi miljoonista. Hetki on ikuinen ja hyvä niin.

Päästä kiinni

Kiikarit, tuo kyyhkystäjän täsmäase. Jälleen kiikaroin peltoja. Nyt aluetta, jossa edellispäivänä näin toisesta passipaikastani kyyhkyjä lentelevän ja niin näyttää lentävän nytkin. Olemme Jannen kanssa matkalla ja suunnitelma on heti selvä: tuolle pellolle ja heti.

Hiivimme kohti peltoja. Turhat kantamukset pois ja loppumatka ryömien. Pääsemme pellon viereen ja näemme kyyhkyt, matkaa vajaa 10metriä! Kuka jäätyy? Alkushokista selvittyämme meinaamme ampua yhtäaikaa maahan, mutta kyyhkyt eivät kestä kauempaa vaan pomppaavat siivilleen kuin tuli pyrtön alla. Samoin pomppaamme me ja samassa tuli on sananmukaisesti kyyhkyn pyrstön alla kun hauliparvi tavoittaa sen suistaen linnun rentona peltoon.

Asetamme kuvat sekaisin pellolle eteemme 10-20 metrin päähän ja jäämme matalaan ojaan kyyhöttämään malttamattomina kuin pikkupojat jouluaattona. Ei aikaakaan kun kyyhky lentää selän takaa kohti. Ehdin kääntyä, metri eteen ja PAM, "one shot, one down" niinkuin take 'em -leffat opettavat. Kyyhky putoaa hyrrän lailla pyörien vielä alaspäin kun lähden sitä noutamaan.

Kauaa ei tarvitse odottaa kun minulle tarjotaan uutta mahdololisuutta, nyt enemmän sivulentoon. Kyyhky on hollilla ja ase poskella. Piippu sylkee jälleen tulta ja tappuraa ja teho on näkyvä: kyyhkyä kiidätetään tuonpuoleiseen. Voi tätä linnustajan onnea kun kausi on alkanut. Ilmassa käy jatkuva siipien viuhina, tuo sama ääni, joka aina pistää kahvia juovan passimiehen kaatamaan kahvinsa ja hamuamaan asettaan.

Kyyhky lähestyy pellolta vasemmalta, jossa kuvat ovat. Ohittaa Jannen. Janne tykittää, turhaan. Parsin Jannen jälkeen kaksi kertaa ja kyyhky vaipuu uneen viimeistä kertaa. Jottei Jannelle jää paha mieli, saa Janne myös mahdollisuuden. Kyyhky lentää matalaa kohti kuvia. Janne nostaa pyssyn poskelle, PAM! ja kyyhky laskeutuu maahan viimeistää kertaa.

Tuo ampuminen on jännää hommaa. Se joko luonnistuu tai ei. Pari edellistä päivää se ei ole onnistunut, tänään on, ja tulos on ollut sen mukainen. Linnut putoavat ensimmäisellä laukauksella. Kun tatsin saa takaisin, on se juhlan hetki. Nyt on vaikea olla hymyilemättä. Tatsi voi kadota vaikka tiedostaa sen tilanteen, että ampuminen tapahtuu pään sisällä. Osuminen on päästä kiinni.

 Saamamiestä hymyilyttäisi enemmän, mutta korvat tulevat tielle.

Poutasää ja reppujakkara

Ah, työpäivä päättyi vihdoin! Aikaa ei ole hukattavana, jäljellä on enää kuusi tuntia olla metsällä. Pyöräilen kotiin.

Löysin parven, sattumalta, niinkuin aina. Tällä kertaa passini on metsäsaareke, lepopuut. Seuraan kiikareilla lintujen touhua parin sadan metrin päästä. Ne lentävät langoille, langoilta peltoon ja metsäsaarekkeen puihin. Tuo on minun paikkani, tuo metsäsaareke! Hiivin kohti saareketta pellon reunaa seuraten, osa kyyhkyistä karkaa silloin tällöin antamatta ampumatilaisuutta.

Alan olla niillä paikkeilla, minne näin kyyhkyjen eniten metsän puolelle lentävän ja samassa pankki räjähtää! 20-30 kyyhkyn partti karkaa siivilleen etuviistosta. Nopeasti valitsen parvesta yhden linnun ja toivotan hyvät yöt. Tästä unesta vaan kyyhky ei enää herää. Asetun passiin metsän kulmaan. Edessäni aukeaa lakia, viljaa silmän kantamattomiin. Täälä jos missä, näkee maapallon kaarevuuden.

Istun reppuni päälle. Kasvoillani on naamio ja pääläni 3d-lehtinaamioasu. Olen vain kasa lehtiä horsmien keskellä.. Vanha uskollinen, rakas työkalunu, Remington lepää reisieni päällä. Silloin kuin tyhjästä, niin kuin aina, liihottaa kaksi kyyhkyä kohti. Ne tulevat suoraan päin. Remari nousee tuttuun paikkaan poskelle ja kyyhky on piikillä. PAM! ilmassa on jälleen lyijyä ja pamauksen tuoma ääni soi kauniina sävelenä korvissani. Ikävä kyllä laukaus osui perään ja joudun parsimaan, lisää musaa!! PAMPAM ja kyyhky menettää ainokaisensa.

Jannekin soitti tuossa joku aika sitten ja myös tulossa passiin. Tervetuloa vain, hyvä seura kelpaa aina. Ennen kuin Janne saapuu paikalle, ammuin yhden kyyhkyn ja etsin sitä parasta aikaa kun Janne on saapuu.

Takaisin passissa, Jannelle tarjotaan tilennetta. Kyyhkyparvi lentää kohti Jannea. Seuraan sivusta kun kuuluu PAPAM. Höyhenet jäävät laijumaan ilmaan kun Janne noutaa saalistaan. Siirrymme molemmat keskemmälle metsäpuskaa. Siitä ne näyttävät enemmän lentävän. Istumme kaikessa rauhassa kun kuuluu "kraa". Varis! "Missä?". Katse haravoi ilmaa. Tuolta tulee suoraan kohti viljapellon päällä. Se liihottaa suoraan yläpuolle, "ota se" sanoo Janne. Ja minähän otan. Enää ei kuulu mitään.

Lento jatkuu vilkkaana ja joitain pudotuksia vielä tulee ehtoon päälle, mutta nyt kello on jo niin paljon, että on aika jättää kyyhkyt rauhaan tältä illalta. Jatketaan huomenna taas ja ylihuomenna ja yliylihuomenna. Tätä se on nyt ja aina. Saalistettavat vaihtuu, saalistaja ei.


Nämä kaksi ensimmäistä tarinaa ovat vasta alkusoittoa. Jos et kestä lukea, parempi, että et enää tästä eteenpäin luekaan, mutta jos yhtään innostuit niin olen iloinen. Tämä on elämäntapani, joka on ohjannut minua koko elämäni. Minussa virtaa jahtiveri poikkeuksellisen voimakkaana, joten tarinat ovat sen mukaisia: raakoja totuuksia ja ilon hetkiä.  Te, jotka pystytte samaistumaan tarinoihin, nauttikaa ja muistakaa seurata kirjoituksiani. Pyrin päivittämään tänne retkistäni niin paljon kuin vain jaksan kirjoittaa. Kausi on vasta alkanut ja tarkoituksena on viettää metsällä aikaa..loppuelämä.

 "Olen vain kasa lehtiä horsmien keskellä"

 Eteläpohojalaasta pyyntimaisemaa

Eteläpohojalaane pyytö.. eiku saamamies

Tulta ja aimo annos lyijyä

Elokuun kymmenes päivä se taas alkoi, kyyhkyjahti.
Olemme parin kaverin kanssa väijymässä puskissa. Kellon viisari näyttää pian vasta puoli neljää. Sateinen aamu ei lupaa hyvää. Pidämme sadetta kahvia hörppien laavun antamassa suojassa. Viimein kello näyttää viittä, aamulento alkaa pian. Kahlaamme sateen kastamassa heinikossa passipaikoille eri puolille peltoa. Sadekkin on lakannut. Jännitys tuntuu kestämättömältä. Pian on tuli irti ja esi-isien saalistusvietti voimissaan.

Ensimmäinen kyyhky liihottaa suoraan kohti aaltomaisin liikkein hidastaen vauhtiaan istuakseen sähkölangalle.. se on virhe, jota kyyhkyriepu ei tiedä. Remari nousee poskelle sylkien lyijyä kohti lintua. Kyyhky reagoi osuman saaneena ja kiihdyttää itsensä pakoliitoon. Toinen laukaus koituu pummiksi, mutta nopea käsiliike pumppaa uutta pötköä piippuun ja kolmannella laukausksella kyyhky syöksyy tonttiin. Nostan kädet ylös voiton merkiksi, noudan kyyhkyn ja huikkaan Jannelle "Kausi on avattu!". Tätä on odotettu.

 Kuvia pellossa..

 ..ja langoilla.

 Vaan ei turhaan!

METTÄÄN KASVANUT

Otsikko kertoo sen, mistä kaikki on alkanut. 4-vuotiaana ilmoitin äidilleni kasvavani metsään. Jo tuolloin tiesin, että tulen suurimman osan ajastani viettämään erällä pyydystäen erilaisia Luojan luomuksia. Pyyntivereni on kiehunut aina suonissani turhan kovilla korkeuksilla, joten tarinat kertovat sen, mitä metsässä tunnen ja koen. Pääosa tarinoista sijoittuu lakeudelle, mutta välillä liikutaan muuallakin Suomessa käyden jopa ulkomailla. Olen houkuttelupyynti.fi -yhteisön perustajajäsen ja kuulun uittokalusto:n (www.uittokalusto.fi) pro stuff:iin. Metsästä olen tullut, siellä aina ollut ja sinne myös jään. Olen onnistunut kasvamaan täysin metsään.

Teille hyvät metsästäjätoverit toivotan antoisia lukuhetkiä ja kuumia piippuja! Pöllytköön höyhenet ja karvat, olkoon ruuti kuivaa aina.

Tuomas Annala